Aion tässä lähitulevaisuudessa avata tarkemmin erilaisia menetelmiä, joilla olen vaihtelevalla menestyksellä painoa pudottanut. Nyt on kuitenkin sen verran väsymys ja flunssa päällä (juu, ja treenitauko sen kuin pitkittyy) että jääköön odottamaan parempaa päivää.
Sen verran kuitenkin lyhyesti pitää mainostaa, että fitnessurheilija Susan Saarinen aloittaa huomenna oman vastineensa yhteiseen painonhallintahyvään! Eli Facebookissa starttaa huomenna Susanin johdolla ilmainen 10 viikon haaste onnistumiseen, ruokavalion muutokseen ja treeni-innon löytämiseen. Susan seuraa ryhmänsä viikoittaista edistymistä ja antaa vinkkejä matkan varrella.
Kokemuksesta voin sanoa että minulle nämä erilaiset valmennukset on aina antaneet kaivattua lisäpotkua niin ryhmäkurin kuin vertaistuenkin muodossa. Yleensä ovat enemmän ja vähemmän maksullisia, mutta tämä on täysin maksuton. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, koska tässä et todellakaan voi menettää mitään, paitsi rasvaa! Lisää aiheesta ainakin Susanin blogista, joka löytyy tästä linkistä. Tapahtuman FB-sivu puolestaan löytyy täältä. Susan on itse pudottanut painoaan n. 40 kg ja treenannut itsensä bikini fitness-lavoille. Kaikki mukaan vaan! :)
maanantai 30. marraskuuta 2015
torstai 26. marraskuuta 2015
Onnistumisen avaimia pt. 1, s'il vous plaît!
Minä olen mestarilaihduttaja. Olen tiputtanut monta kymmentä kiloa vuosien varrella, ja mikäpä se on sitä yhtä ja samaa kymppikiloa tiputellessa, kun sen on joka kerta haalinut korkojen kera takaisin. Kymppi on se maksimi mihin on tahdonvoima tai mikä ikinä onkaan, riittänyt. Ja sitten mopo keulien lepikkoon ja reilusti saman kympin lihoneena uuteen yritykseen. Nyt on kasassa 28 kiloa pudotusta, ja olen päättänyt että en enää grammaakaan niistä tiputa uudestaan.
Sen sijaan saavutetun painon pitäminen on asia jota nyt alan opetella, samalla kun varsinaisen pudotusurakan viimeistä kymppiä viedään. En väitä osaavani, enkä hehkuta superminän mahtavia voittoja. Sen minkä voin tehdä, on jakaa niitä ajatuksia joiden avulla olen päässyt tähän asti. Ja otan ilomielin vastaan lisää avaimia myös teiltä, ihan kaikenlaiset ajatukset on tervetulleita!
Yövuorojen jälkeen ei ajatus ehkä leikkaa ihan tykimmin, mutta täydentelen tätä joka tapauksessa viimeistään uusien oivallusten myötä. Avaimet eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, ihan tarkoituksella, koska ne kaikki ovat omalla tavallaan olleet minulle tärkeitä, osa jopa ratkaisevia. Toivottavasti näistä on jollekin toisellekin apua.
- Epävarmuus ja sitä seuraava häpeä piiskasi herkkuhimot uusiin ulottuvuuksiin. Ruoka ei arvostele. Ruokaa ei hävetä näyttäytyä seurassani, eikä herkut sano pahasti. Syöminen on mukavaa ja siitä tulee hyvä mieli. En osaa sanoa missä vaiheessa niin kävi, mutta jossakin matkan varrella päädyin aika monelle ahmijalle tuttuun tilanteeseen. Olo on jollakin tavalla lohdullinen ja turvallinen, kun pötsi on niin täynnä että hädin tuskin tolpilleen jaksaa nousta. Jumalaton ähky, sellainen että juuri ja juuri pallea sopii hengitysliikettä tekemään. Kun henki taas kulkee normaalisti eikä okseta, onkin jo seuraavan kattauksen aika.
Väistämätön seuraus on tietenkin nopea painonnousu, mutta siltä pystyy hämmentävän kauan sulkemaan silmänsä, kun päättää olla näkemättä. Samalla sen kuitenkin tiedostaa, sen että jo kameralaukun vetoketjun ääni saa pakenemaan paikalta ja piiloutumaan minne tahansa. Sen että peilien ja heijastavien pintojen ohi kulkee sivuttain. Koska hävettää niin helvetisti se jokaiseen ilmansuuntaan levinnyt ruho, jota yrittää itseltään ja muilta kätkeä. Peilikuva näyttää hirveältä, olen siis hirveä ihminen. Epäonnistunut, viallinen, huono. Tässä vaiheessa ei oikeastaan ole enää yksittäisiä itsetuntoa musertaneita kommentteja tai kommentoijia, vaan kyseessä on itseään ruokkiva kehä.
2. Miksi aiemmat laihdutusyritykset ennen pitkää aina epäonnistuivat?
Ketä varten yritettiin laihtua?
Millä keinoilla yritettiin laihtua?
Mihin yritykset kaatuivat?
- Ensimmäisen kerran yritin laihduttaa siksi, että toinen henkilö halusi minun tekevän niin. Ei minulla ollut mitään käsitystä siitä miten paino tippuu, enkä ollut sitä niin kovin ajankohtaisena kokenut koska en itse kärsinyt joitakin kiloja nousseesta painostani. Ostin kaupasta rasvattomia (mutta luultavasti varsin sokerilla kyllästettyjä) tuotteita, kitkuttelin nälässä ja päädyin ahmimaan, usein jopa saman päivän iltana. Paino ei todellakaan tippunut.
Kumma kyllä, eron jälkeen laihduin spontaanisti ja enempiä yrittämättä samoihin mittoihin, kuin ennen varsinaista lihomista. Ei ne elintavat terveellisiä olleet silloinkaan, mutta kuitenkin paino laski. Silloin myös liikuin enemmän, jolloin toki oli varaa syödäkin vähän enemmän.
Seuraava tietoinen laihdutusyritys tuli vasta melko pitkän ajan päästä. Välissä olin jo tavannut miehen joka nyt 10 vuotta myöhemmin asuu meillä. Yhdessä kesässä pamautin lähes kympin uutta elämäniloa tauluun, kun se kesä meni grillatessa ja muuten vain herkutellessa. Ensimmäiset pari vuotta sisälsi paljon edellisten suhteiden painolastia puolin ja toisin, ja kipeiden asioiden keskellä sitä herkästi turvautui siihen millä aiemminkin mielipahaa ja epävarmuutta turrutti. Jotkut puuduttaa itseään viinalla, minä sokerilla.
Takkuisen alkutaipaleen jälkeen tuli seuraava elämänvaihe, ja törmäsimme ilmiöön nimeltään tahaton lapsettomuus. Syytä sille ei löytynyt, mutta koska ylipainon vaikutuksista tiedetään paljon, sain motivaatiota yrittää pudottaa painoa. Kiloklubin avulla kaloreita tarkkaillen ja vihreitä palloja tavoittelemalla tiputin tasan 10 kiloa, ja melkein saman tien laihtuminen tuottikin tulosta. Nyt minulla oli kuitenkin itse itselleni myöntämä lupa syödä kahden edestä, ja ai että sitä lupaa tulikin hyödynnettyä ihan 25 kilon edestä. Melkein heti perään uutta tulokasta, ja seuraava kaksikymppinen kasassa. Ensimmäisestä se maaginen kymppi oli kerennyt kadota, niistä pari kiloa karppaamalla (ja se ei muuten toiminut minulla ollenkaan), joten olinkin kasvanut jo kolme kymppiä lähtötilanteesta.
Seuraava tietoinen yritys oli netistä ilmaiseksi löytyvän Go Fat Go'n avulla. Syy laihduttamiseen oli se, että en halunnut enää olla lihava. Siihen aikaan Jutta G veti GFG-haasteita, yksi haaste kesti aina kolme viikkoa. Google löytää edelleen nuo samat ohjeet, jotka ovat sinänsä ihan toimivia ja käyttökelpoisia. Pidemmän päälle energiamäärä ohjeilla jää kuitenkin melko vähäiseksi, joten ihan hirveän pitkäaikaiseen käyttöön ohje ei mielestän sovi. Enemmän kyseessä on dieetti, ennalta määritellyn mittainen rykäisy jonka aikana kiristellään se mikä ehditään ennen ajanjakson päättymistä. Sitten tien päässä odottaakin jumalaton herkkuöveri, joka monella kaltaisellani karkkinarkilla on sama kuin avaisi tulpan altaan pohjassa ja sukeltaisi takaisin viemäriin.
* Minkälaiset yritykset päätyivät epäonnistumiseen, milloin ja miksi ne epäonnistuivat ja mitä siitä seurasi. Mitä virheistä voi oppia seuraavaa, onnistunutta yritystä varten?
* Valinta. Mitä todella uskot ansaitsevasi? Minkä arvoinen itsellesi olet? Mitä sinä aidosti haluat eniten? Tätä voi joutua työstämään paljonkin.
* Tiedosta ja hyväksy, mitä pysyvä muutos vaatii. Hyväksy, että on opittava kohtuus myös toiminnan tasolla, ei ainoastaan hienona palopuheena ensimmäisen dieettiviikon aikana. Ymmärrä, että kaikesta voi ja saa nauttia, ja se nautinto on aitoa vasta sitten kun kohtuus on opittu ja tasapano löydetty.
* Uskalla päästää irti tutusta mutta tuhoisasta puolustautumis- ja puudutuskeinosta. Uskalla ottaa vastaan muutos, ja se hyvä mitä siitä seuraa.
Tulee älytön kilometripostaus ja pitäisi vissiin käydä hetki nukkumassakin, joten jatkan myöhemmin tästä varsinaisesta taipaleesta. Nyt siis päästiin vasta siihen ratkaisevaan hetkeen asti, ja tuosta tiedostamisesta ja hyväksymisestä olisi vielä vaikka kuinka paljon sanottavaa.
Olisi kiva kuulla minkälaisia pohdintoja muut on aiheesta tehneet ja millaisia oivalluksia matkalla on tullut.
Sen sijaan saavutetun painon pitäminen on asia jota nyt alan opetella, samalla kun varsinaisen pudotusurakan viimeistä kymppiä viedään. En väitä osaavani, enkä hehkuta superminän mahtavia voittoja. Sen minkä voin tehdä, on jakaa niitä ajatuksia joiden avulla olen päässyt tähän asti. Ja otan ilomielin vastaan lisää avaimia myös teiltä, ihan kaikenlaiset ajatukset on tervetulleita!
Yövuorojen jälkeen ei ajatus ehkä leikkaa ihan tykimmin, mutta täydentelen tätä joka tapauksessa viimeistään uusien oivallusten myötä. Avaimet eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, ihan tarkoituksella, koska ne kaikki ovat omalla tavallaan olleet minulle tärkeitä, osa jopa ratkaisevia. Toivottavasti näistä on jollekin toisellekin apua.
Mennyt aika
1. Kuinka päädyin tilanteeseen, jossa painan kahden aikuisen verran?
Koska paino karkasi käsistä? Mitä silloin tapahtui? Mikä laukaisi holtittoman syömisen?
- Minulla varsinainen lihominen alkoi nuorena aikuisena, kun muutin kotoa pois yhteen silloisen poikaystävän kanssa. Tiukka talous, mutta kova into juhlimiseen, jolloin säännöllisen ja järkevän ruokailun korvasi alkoholi ja usein toistuvat krapulapäivät sohvalla pizzan ja karkkipussin kanssa. Vähäinen liikunta. Tottakai paino nousi, ja aika nopeastikin.
Vielä tässä vaiheessa en kuitenkaan ollut mikään järkyttävä läski, mutta varsinkin viimeisen eroa edeltävän puolen vuoden ajan toistuva riitely, mustasukkaisuusdraamat, henkinen vääntö ja toisen osapuolen harrastama osittain tahallinenkin epävarmuudessa ja varpaillaan pitäminen nakersivat vääjäämättä itsetuntoa. Viimeinen niitti itsetunnon arkkuun oli ääneen sanottu: "pitäisköhän sun laihduttaa". Ensirakkauden suusta kuultuna se lienee paskamaisin ja seurauksiltaan kauaskantoisin asia mitä minulle on koskaan sanottu, ja sentään työn puolesta olen melkoiseen verbaaliseen ripuliin tottunut.
Mikä ylläpiti holtitonta syömistä?
- Epävarmuus ja sitä seuraava häpeä piiskasi herkkuhimot uusiin ulottuvuuksiin. Ruoka ei arvostele. Ruokaa ei hävetä näyttäytyä seurassani, eikä herkut sano pahasti. Syöminen on mukavaa ja siitä tulee hyvä mieli. En osaa sanoa missä vaiheessa niin kävi, mutta jossakin matkan varrella päädyin aika monelle ahmijalle tuttuun tilanteeseen. Olo on jollakin tavalla lohdullinen ja turvallinen, kun pötsi on niin täynnä että hädin tuskin tolpilleen jaksaa nousta. Jumalaton ähky, sellainen että juuri ja juuri pallea sopii hengitysliikettä tekemään. Kun henki taas kulkee normaalisti eikä okseta, onkin jo seuraavan kattauksen aika.
Väistämätön seuraus on tietenkin nopea painonnousu, mutta siltä pystyy hämmentävän kauan sulkemaan silmänsä, kun päättää olla näkemättä. Samalla sen kuitenkin tiedostaa, sen että jo kameralaukun vetoketjun ääni saa pakenemaan paikalta ja piiloutumaan minne tahansa. Sen että peilien ja heijastavien pintojen ohi kulkee sivuttain. Koska hävettää niin helvetisti se jokaiseen ilmansuuntaan levinnyt ruho, jota yrittää itseltään ja muilta kätkeä. Peilikuva näyttää hirveältä, olen siis hirveä ihminen. Epäonnistunut, viallinen, huono. Tässä vaiheessa ei oikeastaan ole enää yksittäisiä itsetuntoa musertaneita kommentteja tai kommentoijia, vaan kyseessä on itseään ruokkiva kehä.
2. Miksi aiemmat laihdutusyritykset ennen pitkää aina epäonnistuivat?
Ketä varten yritettiin laihtua?
Millä keinoilla yritettiin laihtua?
Mihin yritykset kaatuivat?
- Ensimmäisen kerran yritin laihduttaa siksi, että toinen henkilö halusi minun tekevän niin. Ei minulla ollut mitään käsitystä siitä miten paino tippuu, enkä ollut sitä niin kovin ajankohtaisena kokenut koska en itse kärsinyt joitakin kiloja nousseesta painostani. Ostin kaupasta rasvattomia (mutta luultavasti varsin sokerilla kyllästettyjä) tuotteita, kitkuttelin nälässä ja päädyin ahmimaan, usein jopa saman päivän iltana. Paino ei todellakaan tippunut.
Kumma kyllä, eron jälkeen laihduin spontaanisti ja enempiä yrittämättä samoihin mittoihin, kuin ennen varsinaista lihomista. Ei ne elintavat terveellisiä olleet silloinkaan, mutta kuitenkin paino laski. Silloin myös liikuin enemmän, jolloin toki oli varaa syödäkin vähän enemmän.
Seuraava tietoinen laihdutusyritys tuli vasta melko pitkän ajan päästä. Välissä olin jo tavannut miehen joka nyt 10 vuotta myöhemmin asuu meillä. Yhdessä kesässä pamautin lähes kympin uutta elämäniloa tauluun, kun se kesä meni grillatessa ja muuten vain herkutellessa. Ensimmäiset pari vuotta sisälsi paljon edellisten suhteiden painolastia puolin ja toisin, ja kipeiden asioiden keskellä sitä herkästi turvautui siihen millä aiemminkin mielipahaa ja epävarmuutta turrutti. Jotkut puuduttaa itseään viinalla, minä sokerilla.
Takkuisen alkutaipaleen jälkeen tuli seuraava elämänvaihe, ja törmäsimme ilmiöön nimeltään tahaton lapsettomuus. Syytä sille ei löytynyt, mutta koska ylipainon vaikutuksista tiedetään paljon, sain motivaatiota yrittää pudottaa painoa. Kiloklubin avulla kaloreita tarkkaillen ja vihreitä palloja tavoittelemalla tiputin tasan 10 kiloa, ja melkein saman tien laihtuminen tuottikin tulosta. Nyt minulla oli kuitenkin itse itselleni myöntämä lupa syödä kahden edestä, ja ai että sitä lupaa tulikin hyödynnettyä ihan 25 kilon edestä. Melkein heti perään uutta tulokasta, ja seuraava kaksikymppinen kasassa. Ensimmäisestä se maaginen kymppi oli kerennyt kadota, niistä pari kiloa karppaamalla (ja se ei muuten toiminut minulla ollenkaan), joten olinkin kasvanut jo kolme kymppiä lähtötilanteesta.
Seuraava tietoinen yritys oli netistä ilmaiseksi löytyvän Go Fat Go'n avulla. Syy laihduttamiseen oli se, että en halunnut enää olla lihava. Siihen aikaan Jutta G veti GFG-haasteita, yksi haaste kesti aina kolme viikkoa. Google löytää edelleen nuo samat ohjeet, jotka ovat sinänsä ihan toimivia ja käyttökelpoisia. Pidemmän päälle energiamäärä ohjeilla jää kuitenkin melko vähäiseksi, joten ihan hirveän pitkäaikaiseen käyttöön ohje ei mielestän sovi. Enemmän kyseessä on dieetti, ennalta määritellyn mittainen rykäisy jonka aikana kiristellään se mikä ehditään ennen ajanjakson päättymistä. Sitten tien päässä odottaakin jumalaton herkkuöveri, joka monella kaltaisellani karkkinarkilla on sama kuin avaisi tulpan altaan pohjassa ja sukeltaisi takaisin viemäriin.
Välissä taas mässäilyntäyteisiä aikoja, ja paino kipuaa yhä ylemmäs. Vielä kolmas raskaus ja uudet huippulukemat tauluun. Tällä kertaa kärysin myös kohonneesta paastoarvosta sokerirasituksessa.
Jokaikinen onnistunut laihdutuksen alku tuotti onnistumisen elämyksiä ja nostatti fiilikset korkealle. Jokainen epäonnistunut laihdutus, riippumatta siitä tuliko totaalinen repsahdus 2 viikon vai 2 kuukauden jälkeen, pudotti takaisin pohjalle. Olet edelleen täysi paska, eikä sinusta ole vieläkään mihinkään. Ei edes kontrolloimaan mitä käsi suuhun vie. Äkkiä karkuun syömisövereihin, kun veri pakenee päästä mahaan eikä aivot jaksa pyörittää ajatuksia siinä samassa iänikuisessa kritiikkikarusellissa. Lisäksi oli joitakin ihmisiä, jotka ystävällisesti muistuttivat asiasta myös ääneen. "Et kai sinä tuota syö?", "NOIN paljonko sinä sitä syöt??"
Yhteisiä näille kaikille yrityksille oli se epätoivoinen takertuminen ajatukseen, että kun nyt tällä mullistavalla dieetillä jaksan roikkua tarpeeksi kauan ja laihtua riittävästi, olen muuttunut luonnonlakeja rikkovaksi ihmeeksi joka voi myös jatkossa syödä kaikki maailman herkut niin että nahka on lähellä revetä, mutta ei enää koskaan liho. Yhdistävä tekijä oli haluttomuus myöntää että onnistuakseen on tiedettävä, ihan todella sisäistettävä, ettei entiseen ole paluuta. Ei koskaan. Tietääkseni sellaista ihmettä ei ole vielä nähty, enkä enää kuvittele voivani itse olla se maailman ensimmäinen tuon kaltainen ihme.
3. Mikä pakotti avaamaan silmät ja katsomaan kunnolla, ja ryhtymään ihan oikeasti tositoimiin?
Keväällä 2014 paino oli jotain aivan järkyttävää, eikä asiaa päässyt enää karkuun. Kammottavan ulkomuodon lisäksi loppuraskauden kohonneet verensokerit säikäyttivät. Nyt alkoi olla todellakin aika tehdä jotakin, ennen kuin lihominen pilaisi muutakin kuin peilikuvaa. Näin kuvia itsestäni, ja pakotin itseni katsomaan niitä. Riisuin peilin edessä, otin kuvan ja pakottauduin katsomaan sekä peiliin että kuviin. Nyt oli valinnan paikka. Kaikki se tuttu ja turvallinen jolla tähän tulokseen oltiin päästy, vai se aiemmin useilla lässähtäneillä yrityksillä tavoiteltu muutos, joka johtaa terveellisempään elämään ja kroppaan joka edustaa sitä elämäntapaa. Haluanko olla lihava ja ennen pitkää myös sairas, ehkä sen takia lyhytikäinenkin? Haluanko elää mahdollisimman pitkään terveenä, haluanko voida hyvin ja myös kokea näyttäväni hyvältä? Kumpaa haluan enemmän?
Valintaa tehdessä olin jo jonkin verran työstänyt mennyttä aikaa, ,ja tunnistanut mikä johti mihinkin. Olin jo oppinut ajattelemaan, ettei minun kannata olla itseni pahin vihollinen. Itseään parempaa ystäväähän ei kukaan voi saada, joten miksi ei tutustua kunnolla. Pysyvää valintaa ei voi tehdä, jos ei tiedä ja ymmärrä ja usko, että todella ansaitsee kaiken sen hyvän, mitä tuleva muutos tuo tullessaan. Monesta asiasta luopuminen on paljon helpompaa, kun ymmärtää miten haitallista se aiempi on kaikesta mukavuudestaan huolimatta ollut. Helppoa se ei silti ole, mutta jos ei koe ansaitsevansa hyvää, eikä suostu näkemään mikä se oikea, todellinen hyvä on, siitä tulee mahdotonta. Kelkka ei käänny yhdessä yössä, jos on vuosia, ellei vuosikymmeniä palkinnut itseään sadoilla ellei tuhansilla makoisilla kaloreilla päivittäin.
Myös kiukku on sopivasti annosteltuna hyvä lyömäase motivaationnotkahduksia vastaan, ja voi toisinaan auttaa hankalissa tilanteissa. Kun on päiviä ettei millään jaksa muistaa ansaitsevansa sen saamarin salaatin ja surkean kinkkusiivun, voikin heittää uhmavaihteen silmään. "Kylläpä sillekin näytän, kun en taaskaan sortunut!"
Vielä tiivistäen ensimmäiset avaimet:
* Miten tähän ollaan tultu: tunnista syyt seurausten takana. Haitallisia toimintatapoja ylläpitävät tilanteet, ja niihin liittyvät ajatukset ja tunteet. Mieti vaihtoehtoisia tapoja selvitä tilanteista. On vaikea selättää kasvotonta ja nimetöntä vihollista.
* Minkälaiset yritykset päätyivät epäonnistumiseen, milloin ja miksi ne epäonnistuivat ja mitä siitä seurasi. Mitä virheistä voi oppia seuraavaa, onnistunutta yritystä varten?
* Valinta. Mitä todella uskot ansaitsevasi? Minkä arvoinen itsellesi olet? Mitä sinä aidosti haluat eniten? Tätä voi joutua työstämään paljonkin.
* Tiedosta ja hyväksy, mitä pysyvä muutos vaatii. Hyväksy, että on opittava kohtuus myös toiminnan tasolla, ei ainoastaan hienona palopuheena ensimmäisen dieettiviikon aikana. Ymmärrä, että kaikesta voi ja saa nauttia, ja se nautinto on aitoa vasta sitten kun kohtuus on opittu ja tasapano löydetty.
* Uskalla päästää irti tutusta mutta tuhoisasta puolustautumis- ja puudutuskeinosta. Uskalla ottaa vastaan muutos, ja se hyvä mitä siitä seuraa.
Tulee älytön kilometripostaus ja pitäisi vissiin käydä hetki nukkumassakin, joten jatkan myöhemmin tästä varsinaisesta taipaleesta. Nyt siis päästiin vasta siihen ratkaisevaan hetkeen asti, ja tuosta tiedostamisesta ja hyväksymisestä olisi vielä vaikka kuinka paljon sanottavaa.
Olisi kiva kuulla minkälaisia pohdintoja muut on aiheesta tehneet ja millaisia oivalluksia matkalla on tullut.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Marraskuu käy kimppuun
Marraskuu ja räntäpaskaa sataa sekä kirjaimellisesti taivaalta, että kaikilta muiltakin suunnilta. Dieetti tökkii ja mielikuvitus on nollassa, treeni ei kulje, yövuorot löi metrisellä halolla päähän eikä tahdo palautua ollenkaan, jopa aiemmin kotona nopeasti ja tehokkaasti toteutettava viikkotreeni päättyi lattialla makaamiseen heti ekan kierroksen jälkeen. Kohdelihas ei sano "au, nam, lisää!" vaan kohdelihas sanoo "et oo saatana tosissas!?"
Lähipiirissä sairastapausta toisensa perään ja koko ajan pahenevia juttuja, puhelimeen vastaaminen alkaa jo pelottaa. Syksyn odotetuimmat juhlat plösähti käsiin kun mikään idea ei ota tulta alleen ja nyt on takki niin tyhjä ettei enää tule edes ideoita.
Rakas ihminen avautui toisaalla samasta suosta jossa ollaan yhdessä rämmitty 1,5 vuotta. Siitä kun oma paino ja ulkomuoto saavuttaa sen ahdistuksen ja etomisen rajan, että silmät aukeaa väkisin. Me molemmat tiedetään ne konkreettiset keinot, joilla paino lähtee ja pysyy, ja me molemmat tiedetään teoriassa miten se onnistuu. Tiedetään myös kaikki sudenkuopat ja kompastuskivet joihin homma on aina levinnyt, jos ei heti alkumetreillä niin viimeistään ensimmäiseen kunnon dieettiväsymykseen ja -kapinaan.
Aihe on iso ja syvä, ja aion palata siihen uudestaan ja uudestaan. Sitten kun takki ei ole näin tyhjä. Minullakin on tässä yksi sudenkuoppa taas jalkojen juuressa, kun väsyttää ja vituttaa, ruoka on yksitoikkoista eikä treenikään kulje, mutta tällä kertaa en aio pudota siihen. Tai perinteiseen tapaan kaatua turvalleni sen kuopan pohjamutiin. Yleensä näihin aikoihin myös pohjaton shoppailuhimo roihahtaa oikein kunnolla kukkaan, ja siinä on toinen kuoppa valmiina. Jos ei saa mässätä, niin sitten tekee mieli törsätä.
Mulla on varmaan joku ongelma impulssikontrollissa, tai joku manian muoto, kun aina olisi saatava jotain ylettömästi ja hillittömästi. Herkkuja, uusia kivoja tavaroita itselle ja/tai lapsille - enemmän, isompaa, kalliimpaa, lisää lisää lisää. Ja kaikki nämä johtaa hallitsemattomana ennen pitkää ongelmiin, joko lihomiseen tai henkilökohtaiseen konkurssiin. Tässä toinen aihe jota voisi pyöritellä loputtomiin. Jotain tyhjiötä kai näillä täytetään, enkä kuulemma ole ainoa jonka elämä on välillä tasapainoilua kohtuuden kanssa suunnilleen kaikilla osa-alueilla.
Viimeinen yövuoro edessä ja henkinen närästys on huipussaan. Kun katsoo ikkunasta tuohon kaksi kuukautta jatkuneeseen pimeässä lätisevään vesisateeseen, niin motivaatio kaikkeen painuu suorastaan pakkasen puolelle. Joo, sen saman joka tois lopulta lumet tullessaan ja vähän valoa tuohon ulkoilmaan. Kävi kääntymässä täälläkin, ei viihtynyt tarpeeksi jäädäkseen. Ainoa hyvä mitä marraskuun sateesta on ikinä saatu irti, on se nimibiisi.
Lähipiirissä sairastapausta toisensa perään ja koko ajan pahenevia juttuja, puhelimeen vastaaminen alkaa jo pelottaa. Syksyn odotetuimmat juhlat plösähti käsiin kun mikään idea ei ota tulta alleen ja nyt on takki niin tyhjä ettei enää tule edes ideoita.
Rakas ihminen avautui toisaalla samasta suosta jossa ollaan yhdessä rämmitty 1,5 vuotta. Siitä kun oma paino ja ulkomuoto saavuttaa sen ahdistuksen ja etomisen rajan, että silmät aukeaa väkisin. Me molemmat tiedetään ne konkreettiset keinot, joilla paino lähtee ja pysyy, ja me molemmat tiedetään teoriassa miten se onnistuu. Tiedetään myös kaikki sudenkuopat ja kompastuskivet joihin homma on aina levinnyt, jos ei heti alkumetreillä niin viimeistään ensimmäiseen kunnon dieettiväsymykseen ja -kapinaan.
Aihe on iso ja syvä, ja aion palata siihen uudestaan ja uudestaan. Sitten kun takki ei ole näin tyhjä. Minullakin on tässä yksi sudenkuoppa taas jalkojen juuressa, kun väsyttää ja vituttaa, ruoka on yksitoikkoista eikä treenikään kulje, mutta tällä kertaa en aio pudota siihen. Tai perinteiseen tapaan kaatua turvalleni sen kuopan pohjamutiin. Yleensä näihin aikoihin myös pohjaton shoppailuhimo roihahtaa oikein kunnolla kukkaan, ja siinä on toinen kuoppa valmiina. Jos ei saa mässätä, niin sitten tekee mieli törsätä.
Mulla on varmaan joku ongelma impulssikontrollissa, tai joku manian muoto, kun aina olisi saatava jotain ylettömästi ja hillittömästi. Herkkuja, uusia kivoja tavaroita itselle ja/tai lapsille - enemmän, isompaa, kalliimpaa, lisää lisää lisää. Ja kaikki nämä johtaa hallitsemattomana ennen pitkää ongelmiin, joko lihomiseen tai henkilökohtaiseen konkurssiin. Tässä toinen aihe jota voisi pyöritellä loputtomiin. Jotain tyhjiötä kai näillä täytetään, enkä kuulemma ole ainoa jonka elämä on välillä tasapainoilua kohtuuden kanssa suunnilleen kaikilla osa-alueilla.
Viimeinen yövuoro edessä ja henkinen närästys on huipussaan. Kun katsoo ikkunasta tuohon kaksi kuukautta jatkuneeseen pimeässä lätisevään vesisateeseen, niin motivaatio kaikkeen painuu suorastaan pakkasen puolelle. Joo, sen saman joka tois lopulta lumet tullessaan ja vähän valoa tuohon ulkoilmaan. Kävi kääntymässä täälläkin, ei viihtynyt tarpeeksi jäädäkseen. Ainoa hyvä mitä marraskuun sateesta on ikinä saatu irti, on se nimibiisi.
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Viettelevät viikonloput
Tuleekohan näistä viikonlopuista ikinä helppoja? Syötiin illalla vähän vapaammin eli suomeksi herkkuja, ja tänään herätessä eka ajatus, että mitähän sitä söis. Ois pekonia, sämpylöitä... No v***u kaurapuuroa ja raejuustoa söin, mutta ettei se ollut itsestäänselvyys ja ainoa vaihtoehto mielessä, se vähän harmittaa. Varsinkin kun ollaan vielä helpoimmassa vaiheessa, pudotuksessa.
Entä sitten kun alkaa se hankalin osuus; ylläpito. Arkisin tämä kyllä on jo automaatio, mutta nämä vapaat viikonloput on pahoja edelleen. Eihän mulla eilenkään ois mikään cheat meal day ollut. Viimeksi tänään eräs BC-ryhmäläinen harmitteli lipsuttuaan vähän dieetistä. Tunnustin sitten samaan palaan, että niin minäkin tein, ja olen tehnyt joskus aiemminkin. Tietoisia valintojahan nämä ovat, ja niitä on turha jälkikäteen harmitella. Yleensä se valinta tehdään etukäteen, eikä mikään huomaamatta ja vahingossa lipsahda suuhun.
Joku voi ihmetellä, miten voi muka olla niin vaikeaa edes yhden 10 viikon jakson ajan kieltäytyä ylimääräisestä. Minäkin ihmettelen sitä. Mutta jos lähden miettimään sitä liian syvällisesti, löydän itseni taas siitä vanhasta tutusta kierteestä, jossa ajatus jumittuu väärälle uralle. Kohta koko tähänastinen työ ja vaivannäkö on ollut turhaa ja koko dieetti pilalla, sama siis heittää ne tulevatkin viikot läskiksi ja syödä vain sitä mitä mieli tekee. Kun ei kuitenkaan koskaan missään onnistu. Been there, done that, bought a t-shirt. Enkä mene sille tielle enää.
Kun se ei ole pelkästään tämä 10 viikkoa, vaan niitä samoja valintoja tehdään koko loppuelämä. Kun en ole kisakuntoa tavoittelemassa, ei mikään ole pilalla, jos lauantai-iltana syö jäätelöä. Tai vaikka pizzaa. Tai mitä tahansa mikä ei lue ruokaohjelmassa. Jos onnistun ne muut 6 päivää syömään oikein ja liikkumaan, enkä sinä seitsemäntenäkään ahmi viikon kaloreita kerralla, olen onnistunut. Niin, onnistunut missä? Siinä, mikä suurimmalle osalle ihmisistä on ihan normaalia ja itsestäänselvää, eikä sana "painonhallinta" tarkoita heille mitään, koska elintavat on olemassaan järkevät. Se on hirveän kiva juttu heille, ja toivon todella koko sydämestäni että minäkin opin sen nyt, kun lapset on vielä pieniä ja oppivat mallista. Ja minä uskon oppineeni jo.
Mutta samalla tiedän, että entiseen on hirveän helppo palata, vielä monta kertaa. Kai sen tiedostaminenkin on osa oppimista. Osaatko sinä sen luontevasti, vai oletko joutunut opettelemaan tavallisen arjen painonhallinnan aikuisiällä? Millä sinä onnistuit, vai onko matka vielä kesken?
Entä sitten kun alkaa se hankalin osuus; ylläpito. Arkisin tämä kyllä on jo automaatio, mutta nämä vapaat viikonloput on pahoja edelleen. Eihän mulla eilenkään ois mikään cheat meal day ollut. Viimeksi tänään eräs BC-ryhmäläinen harmitteli lipsuttuaan vähän dieetistä. Tunnustin sitten samaan palaan, että niin minäkin tein, ja olen tehnyt joskus aiemminkin. Tietoisia valintojahan nämä ovat, ja niitä on turha jälkikäteen harmitella. Yleensä se valinta tehdään etukäteen, eikä mikään huomaamatta ja vahingossa lipsahda suuhun.
Joku voi ihmetellä, miten voi muka olla niin vaikeaa edes yhden 10 viikon jakson ajan kieltäytyä ylimääräisestä. Minäkin ihmettelen sitä. Mutta jos lähden miettimään sitä liian syvällisesti, löydän itseni taas siitä vanhasta tutusta kierteestä, jossa ajatus jumittuu väärälle uralle. Kohta koko tähänastinen työ ja vaivannäkö on ollut turhaa ja koko dieetti pilalla, sama siis heittää ne tulevatkin viikot läskiksi ja syödä vain sitä mitä mieli tekee. Kun ei kuitenkaan koskaan missään onnistu. Been there, done that, bought a t-shirt. Enkä mene sille tielle enää.
Kun se ei ole pelkästään tämä 10 viikkoa, vaan niitä samoja valintoja tehdään koko loppuelämä. Kun en ole kisakuntoa tavoittelemassa, ei mikään ole pilalla, jos lauantai-iltana syö jäätelöä. Tai vaikka pizzaa. Tai mitä tahansa mikä ei lue ruokaohjelmassa. Jos onnistun ne muut 6 päivää syömään oikein ja liikkumaan, enkä sinä seitsemäntenäkään ahmi viikon kaloreita kerralla, olen onnistunut. Niin, onnistunut missä? Siinä, mikä suurimmalle osalle ihmisistä on ihan normaalia ja itsestäänselvää, eikä sana "painonhallinta" tarkoita heille mitään, koska elintavat on olemassaan järkevät. Se on hirveän kiva juttu heille, ja toivon todella koko sydämestäni että minäkin opin sen nyt, kun lapset on vielä pieniä ja oppivat mallista. Ja minä uskon oppineeni jo.
Mutta samalla tiedän, että entiseen on hirveän helppo palata, vielä monta kertaa. Kai sen tiedostaminenkin on osa oppimista. Osaatko sinä sen luontevasti, vai oletko joutunut opettelemaan tavallisen arjen painonhallinnan aikuisiällä? Millä sinä onnistuit, vai onko matka vielä kesken?
lauantai 21. marraskuuta 2015
Personal Rainer
No ei sen nimi oikeasti ole Rainer, vaan Nero. Joka tosin on niin täydellisen paikkansapitämätön nimi tälle yksilölle, että sen voi jo ajatella sarkasmia tihkuvana lempinimenä. Mutta koska koira on kaikesta huolimatta hyvin kiltti ja loputtoman hyväntahtoinen tollo peloton, emme halua sitä ivailla, vaan sanomme ihan rehellisesti Toopeksi. Kyseessä helmikuussa 2 vuotta täyttävä gordoninsetterimme (lenkkarinnauhat poikitain turvan päällä kuuluu pakettiin, take it or leave it!)
Meillä on ollut koiria about aina, ja kun ison lauman viimeinen mohikaani siirtyi ajasta ikuisuuteen kesällä 2013, ei mennyt pitkään kun minulla koirakuume saavutti järjettömät mittasuhteet. Jonkun aikaa aiheesta sai vääntää, kun meille oli tammikuussa kolmas lapsikin tulossa. Sain kuitenkin runtattua toiveeni läpi, ja Akun ollessa 3 kk, haettiin melkein samanikäinen koirapoika kotiin. On ollut kivaa ja kamalaa, helppoa ja hankalaa. Rotu asettaa omat haasteensa, elämäntilanne omansa.
Kaikenkaikkiaan koiran rodulle ominainen leppoisa ja joviaali elämänkatsomus ja hessuhopomainen iloinen ja huoleton hönttiys on helpottanut montaa asiaa. Se missä hankaluus tulee, on lähinnä koiran itsenäisyys ja itsepäisyys verrattuna aiempiin erirotuisiin koiriimme. Sekin on pahimmillaan raivostuttavaa, mutta mitään todellisia ongelmia siitä ei ole koitunut. Rotu on aktiivinen ja energinen, puuhakas ja toimelias. Keksii kyllä puuhaa sujuvasti itsekin, jos sitä ei tarpeeksi tarjota. Tämä ei ole kehu eikä moite, vaan toteamus... Tähänastisella kokemuksella soveltuu erinomaisesti pientenkin lasten perheisiin, ja painonpudotukseen. Pakottaa liikkeelle, ja liian vähäinen liikuttaminen näkyy kyllä varsin pian. Vastaavasti riittävä liikunta tekee elämän koiran kanssa helpoksi, ja kaupan päälle läski palaa. Win-win-situation here!
Selvyyden vuoksi vielä; en suosittele mitään elävää kenelle tahansa. Mutta rotua harkitsevalle, tässä meidän kokemus tähän mennessä. Ja jos joku harkitsee koiraa myös siltä kantilta että ainakin tulisi liikuttua, niin tottahan se on. Myös pienemmät koirat jaksaa ja tarvitsee kunnollisia lenkkejä ja muuta touhua, joten jos epäilyttää, älä hanki.
Meillä on ollut koiria about aina, ja kun ison lauman viimeinen mohikaani siirtyi ajasta ikuisuuteen kesällä 2013, ei mennyt pitkään kun minulla koirakuume saavutti järjettömät mittasuhteet. Jonkun aikaa aiheesta sai vääntää, kun meille oli tammikuussa kolmas lapsikin tulossa. Sain kuitenkin runtattua toiveeni läpi, ja Akun ollessa 3 kk, haettiin melkein samanikäinen koirapoika kotiin. On ollut kivaa ja kamalaa, helppoa ja hankalaa. Rotu asettaa omat haasteensa, elämäntilanne omansa.
Kaikenkaikkiaan koiran rodulle ominainen leppoisa ja joviaali elämänkatsomus ja hessuhopomainen iloinen ja huoleton hönttiys on helpottanut montaa asiaa. Se missä hankaluus tulee, on lähinnä koiran itsenäisyys ja itsepäisyys verrattuna aiempiin erirotuisiin koiriimme. Sekin on pahimmillaan raivostuttavaa, mutta mitään todellisia ongelmia siitä ei ole koitunut. Rotu on aktiivinen ja energinen, puuhakas ja toimelias. Keksii kyllä puuhaa sujuvasti itsekin, jos sitä ei tarpeeksi tarjota. Tämä ei ole kehu eikä moite, vaan toteamus... Tähänastisella kokemuksella soveltuu erinomaisesti pientenkin lasten perheisiin, ja painonpudotukseen. Pakottaa liikkeelle, ja liian vähäinen liikuttaminen näkyy kyllä varsin pian. Vastaavasti riittävä liikunta tekee elämän koiran kanssa helpoksi, ja kaupan päälle läski palaa. Win-win-situation here!
Selvyyden vuoksi vielä; en suosittele mitään elävää kenelle tahansa. Mutta rotua harkitsevalle, tässä meidän kokemus tähän mennessä. Ja jos joku harkitsee koiraa myös siltä kantilta että ainakin tulisi liikuttua, niin tottahan se on. Myös pienemmät koirat jaksaa ja tarvitsee kunnollisia lenkkejä ja muuta touhua, joten jos epäilyttää, älä hanki.
perjantai 20. marraskuuta 2015
Lunta, lapsia ja turvapaikanhakijoita
Ihana lumisade ja sen verran viileää, että se hetkeksi jopa tarttuu maahan! Ihana ensimmäinen vapaapäivä pitkästä viikonlopusta! Sain nukkua vähän turhankin pitkään, ja uloslähtö viivästyi sen verran että jäi sitten lumileikit vähän lyhyeksi kun mies miekkonen hyytyi aika nopeasti. Mutta koska lumi näyttäisi nyt pysyvän maassa edes tuon hetken, niin eiköhän me iltapäivästä lähdetä uudestaan kokeilemaan kuinka liukuri kulkee.
No joo, ehkäpä tässä pian saadaan vähän todellisuudentajua näihin First World Problemseihin, kun maanantaina aukeaa uusi hätämajoitusyksikkö naapuriin. Ja todellakin naapuriin, meidän parvekkeelta vois melkein hypätä rakennuksen katolle. Toivotaan rauhaisaa yhteiseloa ja lieveilmiöiden (lakanapäät ja polttopullot) pois pysymistä. Onko teillä kokemuksia rinnakkaiselosta turvapaikanhakijoiden kanssa? Nyt kehiin kaikki plussat ja miinukset.
Paino oli muuten tänä aamuna samoissa lukemissa kuin 5 vuotta sitten, ennen ensimmäistäkään raskautta. Kauan siinä meni, mutta nyt on viimeinenkin kilo niistä poltettu. Ja nythän sitä vasta varsinaiseen muokkailuun ja kiristelyyn aletaan päästä. Siitä muistuttikin ikävästi ihan järkyttävän kamala lounas; kylmää kanaa jääkaapin pohjalta kaivetuilla höysteillä, joista penskat söi puolet koska tahtoivat myös tomaattia, ja vähän lisää tomaattia. Aku sentään sanoi kauniisti "kiitos!" joka viipaleen jälkeen. Maistuis varmaan sullekin ei kenellekään!
No joo, ehkäpä tässä pian saadaan vähän todellisuudentajua näihin First World Problemseihin, kun maanantaina aukeaa uusi hätämajoitusyksikkö naapuriin. Ja todellakin naapuriin, meidän parvekkeelta vois melkein hypätä rakennuksen katolle. Toivotaan rauhaisaa yhteiseloa ja lieveilmiöiden (lakanapäät ja polttopullot) pois pysymistä. Onko teillä kokemuksia rinnakkaiselosta turvapaikanhakijoiden kanssa? Nyt kehiin kaikki plussat ja miinukset.
Oiskohan muuten aika päivittää rillit, naama on sen verran ohentunut että nää Frostit lököttää vinossa koko ajan. Mulla ois kyllä jo katsastettuna yhdet iiiiihanat Bvlgarit... Enää tarttis kaivaa jostain rahat niihin! Lumista päivää kaikille!
torstai 19. marraskuuta 2015
Kosto maistuu parhaalta kylmänä - esittelyssä "puuhto"
Koska läskisodassa kaikki keinot ovat sallittuja, myös suhteellisen rajatun dieetin sisällä on yllättävän hyvin mahdollisuuksia vaihteluun ja soveltamiseen. Perinteisesti sanalla "soveltaa" on pahaenteinen kaiku kun puhutaan painonhallinnasta, minä ainakin miellän sen ensisijaisesti aiempaa toimintaani kuvaavaksi ilmaukseksi; millä vippaskonsteilla olisi mahdollista jatkaa entisenlaista mellastamista herkkujen parissa, ja silti kutistua. Tiedoksi, jos joku vielä elelee tässä onnellisessa harhassa: sellaista sovellusta ei ole olemassakaan. Se ei yksinkertaisesti toimi. Se on juuri niin yksinkertaista ja silti niin äärimmäisen vaikeaa. On valittava, kumpaa enemmän haluaa. Se on se vaikein asia, mutta kun valinta on pään sisällä valmis, homma helpottuu huomattavasti.
Olipa pitkä intro niinkin yksinkertaiselle aiheelle kuin aamupuuro! Meillä ei ole mikroa, joten lämmin puuro on monena (yleensä kiireisenä) aamuna hidas ja hankala vaihtoehto. Jos on tuorepuurojen ystävä ja omaa hyvän muistin, voi aamupalan laittaa edellisenä iltana jääkaappiin tekeytymään. Minulla on surkea muisti, joten minun salainen aseeni läskiä vastaan on blenderi. Kaurahiutaleet, raejuusto, oliivi- tai kookosöljy, kuitulisä ja sokeriton mehukeitto blenderiin ja nupit kaakkoon. Samaan aikaan kun "puuhto" (puurovaahto) myllää koneessa, ehtii hyvin esim. pukea itsensä tai yhden kolmesta tenavasta, tai kuten minä yleensä teen, ottaa päivän pillerit.
Valmennuksen ulkopuolella olen syönyt minulle hölötinkohtaisesti laaditun ruokaohjelman mukaisesti viiliä, mysliä, munanvalkuaisia ja mehukeittoa. Niitä en ole kokeillut vatkata millään lusikkaa järeämmällä, mutta by all means, vapaasti voi ja kannattaa kokeilla. Aamupalassa onkin parasta se että se harvoin epäonnistuu, ja jos niin sattuu käymään, se on vain se yksi ateria. Mealpreppauksen varjopuolihan oli se, että sitä pieleen mennyttä keitosta särvitään monta päivää.
Ohessa kuva tältä aamulta, toistetaan 7 x viikossa. Ai niin joo, kuvasta puuttuu CLA-kapselipurkki, syystä että ovat akuutisti päässeet loppumaan. Onneksi Fitnesstukku auttaa tässäkin asiassa, siellä on käytännössä aina jotain hyvässä tarjouksessa, ja tuo Star Nutrition-merkki on koko ajan tarjolla erinomaisella hinta-laatusuhteella.
"Puuhdon" ohella napsin siis aamuisin monivitamiinitabuja, magnesiumia, vahvaa D3-vitamiinia yhteensä 100 microg eli 2 tbl, äkäisen rasvanpolttajan ja uutena lisäyksenä C-vitamiiniporetabletin. Liukenee hetkessä ja maistuu ihan hyvältä.
Ja tiedoksi vielä, en saa Fitnesstukulta mitään provikoita kampanjoimisesta, se vaan on niin helkkarin hyvä kauppa että sitä tekee mieli mainostaa. Lisäravinteita ja treenivaatteita myy moni muukin. Läheskään kaikkia en ole testannut, mutta tasapuolisuuden nimissä kehaisen tähän samaan palaan myös suomalaista Fit4You:ta ja ruotsalaista Undisputed-verkkokauppaa. Tuotteet tulee muutamassa päivässä (paitsi nyt jos posti menee lakkoon), ja tuotakaan ruotsalaista kauppaa ei kannata säikähtää, palvelu toimii myös suomeksi.
Aamuinen vaa'alla käynti teki tästäkin taas yhden ilon päivän. Vertaistuki, ryhmähenki, asiantunteva ohjaus ja inspiroivat tsempparit (koko BC-ryhmän ihanat naiset ja bodyidolit Satu Kalmi ja Jutta G) kuuluu myös ehdottomasti niihin sallittuihin ja suositeltaviin aseisiin. Haters gonna hate, mutta nämä ihmiset saa uskomattoman paljon hyvää aikaan! Kiitos!
Olipa pitkä intro niinkin yksinkertaiselle aiheelle kuin aamupuuro! Meillä ei ole mikroa, joten lämmin puuro on monena (yleensä kiireisenä) aamuna hidas ja hankala vaihtoehto. Jos on tuorepuurojen ystävä ja omaa hyvän muistin, voi aamupalan laittaa edellisenä iltana jääkaappiin tekeytymään. Minulla on surkea muisti, joten minun salainen aseeni läskiä vastaan on blenderi. Kaurahiutaleet, raejuusto, oliivi- tai kookosöljy, kuitulisä ja sokeriton mehukeitto blenderiin ja nupit kaakkoon. Samaan aikaan kun "puuhto" (puurovaahto) myllää koneessa, ehtii hyvin esim. pukea itsensä tai yhden kolmesta tenavasta, tai kuten minä yleensä teen, ottaa päivän pillerit.
Valmennuksen ulkopuolella olen syönyt minulle hölötinkohtaisesti laaditun ruokaohjelman mukaisesti viiliä, mysliä, munanvalkuaisia ja mehukeittoa. Niitä en ole kokeillut vatkata millään lusikkaa järeämmällä, mutta by all means, vapaasti voi ja kannattaa kokeilla. Aamupalassa onkin parasta se että se harvoin epäonnistuu, ja jos niin sattuu käymään, se on vain se yksi ateria. Mealpreppauksen varjopuolihan oli se, että sitä pieleen mennyttä keitosta särvitään monta päivää.
Ohessa kuva tältä aamulta, toistetaan 7 x viikossa. Ai niin joo, kuvasta puuttuu CLA-kapselipurkki, syystä että ovat akuutisti päässeet loppumaan. Onneksi Fitnesstukku auttaa tässäkin asiassa, siellä on käytännössä aina jotain hyvässä tarjouksessa, ja tuo Star Nutrition-merkki on koko ajan tarjolla erinomaisella hinta-laatusuhteella.
"Puuhdon" ohella napsin siis aamuisin monivitamiinitabuja, magnesiumia, vahvaa D3-vitamiinia yhteensä 100 microg eli 2 tbl, äkäisen rasvanpolttajan ja uutena lisäyksenä C-vitamiiniporetabletin. Liukenee hetkessä ja maistuu ihan hyvältä.
Ja tiedoksi vielä, en saa Fitnesstukulta mitään provikoita kampanjoimisesta, se vaan on niin helkkarin hyvä kauppa että sitä tekee mieli mainostaa. Lisäravinteita ja treenivaatteita myy moni muukin. Läheskään kaikkia en ole testannut, mutta tasapuolisuuden nimissä kehaisen tähän samaan palaan myös suomalaista Fit4You:ta ja ruotsalaista Undisputed-verkkokauppaa. Tuotteet tulee muutamassa päivässä (paitsi nyt jos posti menee lakkoon), ja tuotakaan ruotsalaista kauppaa ei kannata säikähtää, palvelu toimii myös suomeksi.
Aamuinen vaa'alla käynti teki tästäkin taas yhden ilon päivän. Vertaistuki, ryhmähenki, asiantunteva ohjaus ja inspiroivat tsempparit (koko BC-ryhmän ihanat naiset ja bodyidolit Satu Kalmi ja Jutta G) kuuluu myös ehdottomasti niihin sallittuihin ja suositeltaviin aseisiin. Haters gonna hate, mutta nämä ihmiset saa uskomattoman paljon hyvää aikaan! Kiitos!
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
If it zips it fits!
Saliaamu ja järkkymättömällä päättäväisyydellä uudestaan tuliterien revontulihousujen kimppuun. Jotain on tapahtunut parin päivän aikana, koska niissä saattoi jo ajatella lähtevänsä päivänvaloon. Varsinaisesti kuvat ei imartele ei minua eikä ihania housuja, mutta onpahan todistettu että päälle ne menee - if it zips, it fits! Vetskariahan näissä tosin ei ole, vaan yllättävän pitkät kiristysnyörit joille on etukaistaleessa oma pikkupussi. Henkilökohtaisesti ihmettelen hieman ratkaisua, en äkkiseltään keksi ketään kuka haluaisi epämääräisen myttyröllykän mahansa päälle (näkyy kuvissa), juuri kun ollaan menossa sinne missä kaikki on "tikis" (paitsi ite).
Yläkroppatreeni tosin oli vuorossa, eli housujen kyykkäysominaisuuksien testaus jäi odottamaan ensi kertaa. Materiaali on ihana päällä, ja mahtava kuosi piristää mieltä kaikin tavoin. Jos treeni ei mene ihan täysillä tehoilla syystä tai toisesta, niin ainakin edes housuissa tähtiä näkyy! Suosittelen, ja nythän minulla sitten polttelee aivan hirveästi ne loputkin huikeat värit ja kuosit, joissa näitä byysia Fitnesstukusta löytyy. Rakas Joulupukki...?
Yläkroppatreeni tosin oli vuorossa, eli housujen kyykkäysominaisuuksien testaus jäi odottamaan ensi kertaa. Materiaali on ihana päällä, ja mahtava kuosi piristää mieltä kaikin tavoin. Jos treeni ei mene ihan täysillä tehoilla syystä tai toisesta, niin ainakin edes housuissa tähtiä näkyy! Suosittelen, ja nythän minulla sitten polttelee aivan hirveästi ne loputkin huikeat värit ja kuosit, joissa näitä byysia Fitnesstukusta löytyy. Rakas Joulupukki...?
Ruoka hellalla muhimassa, kohta iltavuoroon. Jos ei sijoitusarpajaisia ole järjestetty uusiksi aamupäivän aikana, niin muistaakseni operatiivinen blokki kutsuu. Tarkoittaa suomeksi kirran päivystystä. Ihanaa päivää harmaasta sateesta huolimatta!
tiistai 17. marraskuuta 2015
Armon ja ilon kautta
Opin taannoin uuden asian kropan muokkaantumisesta BC-valmentajilta. Kuulemma läski muuttuu ensin höttöiseksi ja pehmeäksi, jolloin suurin osa meistä saa sätkyn ja paskahalvauksen, ja tulee johtopäätökseen että on lihonut dieetillä, eikä se toimi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan läskin kuuluu pehmentyä, jonka jälkeen se antaa periksi ja poistuu. Mieluiten raa'an lihaksen tieltä, jos minulta kysytään. Ikävä kyllä tarkkaa aikaa pehmenemisen jälkeiselle poistumiselle eivät voineet kertoa, muuta kuin että luottoa peliin, kyllä se lähtee.
Aamulla pääsinkin ennätysalhaisiin vaakalukemiin, vaikka olo on nimenomaan tuntunut hyllyvältä ja pöhöttyneeltä. Tavoitehousut on edelleen turhan kireät käyttöön (ja pilalle venytettäväksi), mutta matka niihin on taas lyhentynyt, ne kiiltelee uutuuttaan jo ihan nurkan takana. Minulle on tullut tavaksi nämä epätoivoiset sovitussessiot varsinkin niinä päivinä kun kotona hiihtäminen ja sohvallamakailu houkuttelee sali- tai viikkotreeniä enemmän, ja silloin kun aamusta asti on tehnyt kauheasti mieli jotain extraa ja tiedän että joudun käymään vielä kaupassa. Helpompi pysyä kurissa, kun muistaa mahdollisimman tarkasti kuinka monta senttiä muffinssia vielä pullahtaa housunvyötärön päälle. Kumma juttu, mutta niitä paistopisteen muffinsseja kannattaa ohimennessään katsoa tosi tarkasti...
Aamulla pääsinkin ennätysalhaisiin vaakalukemiin, vaikka olo on nimenomaan tuntunut hyllyvältä ja pöhöttyneeltä. Tavoitehousut on edelleen turhan kireät käyttöön (ja pilalle venytettäväksi), mutta matka niihin on taas lyhentynyt, ne kiiltelee uutuuttaan jo ihan nurkan takana. Minulle on tullut tavaksi nämä epätoivoiset sovitussessiot varsinkin niinä päivinä kun kotona hiihtäminen ja sohvallamakailu houkuttelee sali- tai viikkotreeniä enemmän, ja silloin kun aamusta asti on tehnyt kauheasti mieli jotain extraa ja tiedän että joudun käymään vielä kaupassa. Helpompi pysyä kurissa, kun muistaa mahdollisimman tarkasti kuinka monta senttiä muffinssia vielä pullahtaa housunvyötärön päälle. Kumma juttu, mutta niitä paistopisteen muffinsseja kannattaa ohimennessään katsoa tosi tarkasti...
Ihan helvetin pitkä matkahan minulla vielä on (enkä välillä oikein itsekään tiedä minne tarkalleen ottaen olen menossa), mutta matka käy paljon mukavammin kun yrittää samalla nauttia välietapeista. Pakolla ja otsa kurtussakin voi oikein tosi päättäväinen päästä perille, mutta minulla ei ole sellaista tahdonvoimaa eikä selkärankaa. Ajattelen että elämästä pitää myös ja ennen kaikkea nauttia, ja on täytynyt etsiä oikeaa polkua jossa kohtuus on se tärkein asia löydettäväksi. Minulle se ainoa toistaiseksi toiminut tapa on ollut armon ja ilon kautta. Antaa armoa omille heikkouksille ja inhimillisyydelle, löytää iloa pienemmistä onnistumisista. Joinakin päivinä onnistuminen on itsensä ylittäminen treeneissä. Ja sitten on päiviä, jolloin suurin voitto on se kaupan pakastealtaaseen jäänyt lempijäätelö.
Tiedetään, löysää on enemmän kuin tiukkaa, mutta päivä kerrallaan, treeni kerrallaan, ateria kerrallaan. Armoa kropalle joka on venynyt huikeisiin suorituksiin, armoa mielelle joka sitä kroppaa on kuljettanut vääristä valinnoista toiseen ja yrittää nyt hyvittää sille vuosi(kymmen)en kaltoinkohtelua. Iloa siitä mitä on. Vasemmanpuoleinen kuva 12.10.2015 ja oikealla 15.11.2015. You do the math.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Parasta laihispizzaa ever!!
Tässä meidän BC-ryhmässä on monta ansioitunutta kotikokkia, joiden jalanjäljissä me vähemmän luovat sitten taaperretaan herkkuhimoissamme. On vielä testaamatta kaikenmaailman muffinsit ja muut namit joita tytöt on kehitelleet mm. pancake-jauheista.Testaamatta on ihan siltään myös puddingit, lähinnä skyrit ja protskupatukat on toimittaneet herkkujen virkaa korvaamalla silloin tällöin väli- tai iltapalan.
Mutta tänään. Iski totaalinen kyllästyminen kanaan kaikissa muodoissaan, riisiin, bataattiin - ihan kaikkeen mitä tässä on viime viikot syöty. Sitten muistin että fb-ryhmässä vilahti ihan naurettavan helppo pizzaohje. Joten ei muuta kuin laita James kauppaan ja ala plärätä reseptiä. Helposti käsiteltävä taikina oli nopeasti kaulittu ja täytetty, ja paistamisen aikana (+ hetkinen vetäytymistä päälle) kerkesi hyvin nykäistä viikkotreeni kolmosen, joka on hyppytreeni. Sori alakerran naapuri (joka oli ennen meillä töissä).
Pohja (2 annosta):
110 g durumvehnäjauhoja
ripaus suolaa
ripaus leivinjauhetta
vajaa desi vettä
pikkutilkka oliiviöljyä
Vaivaa, kauli, täytä. Minä laitoin päälle chili-tomaattimurskaa muutaman ruokalusikallisen, purkillisen tonnikalaa ja n. 60 g Polar 5% raasteena. Tarkempaa aikaa en katsonut, mutta 250 asteessa tuosta pienestä kiekosta tuli ihan sopivaa. Tämä juusto ei järin väriä ota, joten ennemmin piti vahtia ohuen pohjan reunojen palamista.
Kylkeen lasi cokis lightia, ja hetkeksi unohtaa millään dieetillä olevansakaan. Suosittelen pontevasti!
Ai niin joo. Ne byysat tuli postissa, ja on kyllä vielä vähän tarpeettoman tiukat. Byäää! Turhaan kärsin karmean aamuvuoron töissä revontulet silmissä lepattaen, kun ne nyt sitten kuitenkin jää vielä kaappiin kasvamaan. En kyllä palautakaan, on se niin älyttömän vähästä kiinni. Mut silti.
Mutta tänään. Iski totaalinen kyllästyminen kanaan kaikissa muodoissaan, riisiin, bataattiin - ihan kaikkeen mitä tässä on viime viikot syöty. Sitten muistin että fb-ryhmässä vilahti ihan naurettavan helppo pizzaohje. Joten ei muuta kuin laita James kauppaan ja ala plärätä reseptiä. Helposti käsiteltävä taikina oli nopeasti kaulittu ja täytetty, ja paistamisen aikana (+ hetkinen vetäytymistä päälle) kerkesi hyvin nykäistä viikkotreeni kolmosen, joka on hyppytreeni. Sori alakerran naapuri (joka oli ennen meillä töissä).
Pohja (2 annosta):
110 g durumvehnäjauhoja
ripaus suolaa
ripaus leivinjauhetta
vajaa desi vettä
pikkutilkka oliiviöljyä
Vaivaa, kauli, täytä. Minä laitoin päälle chili-tomaattimurskaa muutaman ruokalusikallisen, purkillisen tonnikalaa ja n. 60 g Polar 5% raasteena. Tarkempaa aikaa en katsonut, mutta 250 asteessa tuosta pienestä kiekosta tuli ihan sopivaa. Tämä juusto ei järin väriä ota, joten ennemmin piti vahtia ohuen pohjan reunojen palamista.
Kylkeen lasi cokis lightia, ja hetkeksi unohtaa millään dieetillä olevansakaan. Suosittelen pontevasti!
Ai niin joo. Ne byysat tuli postissa, ja on kyllä vielä vähän tarpeettoman tiukat. Byäää! Turhaan kärsin karmean aamuvuoron töissä revontulet silmissä lepattaen, kun ne nyt sitten kuitenkin jää vielä kaappiin kasvamaan. En kyllä palautakaan, on se niin älyttömän vähästä kiinni. Mut silti.
Pizzatime!
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Jumppaa ja patukoita
Iltavuorosta kotiuduttu. Hyvä ilta, sen verran rauhallista että kerkesin kollegan kanssa kerrata meillä ihan jatkuvasti toistuvia asioita, joita ei kuitenkaan ollut pitkään aikaan kohdalle sattunut. Käytiin läpi erinäisiä ohjeistuksia, laitteita ja niiden käyttöä. Kaikki unohtuu, jos ei toistoja tule.
Huomasin myös, että vuosi jonka sain viettää leikkurissa, sisälsi aivan hirveästi asiaa jota en ole vielä ollenkaan osannut soveltaa ja käyttää hyödyksi nykyisessä työssä. Ajattelen joitakin asioita liian hankalasti ja pitkälle, ja samalla jää tajuamatta että juuri se riisuttu malli on ihan just sitä mitä me tehdään tuolla jatkuvasti. Miten paljon meillä kaikilla onkaan tietoa ja taitoja, joita ei olla osattu valjastaa täydellä teholla hyötykäyttöön! Erinomainen ilta, ja tämä varmaan se tärkein oivallus.
Ennen töihin lähtöä kerkesi hyvin nykäistä viikkotreeni 1 & 2 (pakaraspecial ja keskikroppatreeni), vaan että osasi tulla hirveän huono olo! Miksi tyytyä yhteen, kun kahdella saa aamupalan uudestaan suuhun pureskeltavaksi.
Pureskeltavasta puheen ollen, oliko ihan pakko koukuttaa itsensä näihin??
Huomasin myös, että vuosi jonka sain viettää leikkurissa, sisälsi aivan hirveästi asiaa jota en ole vielä ollenkaan osannut soveltaa ja käyttää hyödyksi nykyisessä työssä. Ajattelen joitakin asioita liian hankalasti ja pitkälle, ja samalla jää tajuamatta että juuri se riisuttu malli on ihan just sitä mitä me tehdään tuolla jatkuvasti. Miten paljon meillä kaikilla onkaan tietoa ja taitoja, joita ei olla osattu valjastaa täydellä teholla hyötykäyttöön! Erinomainen ilta, ja tämä varmaan se tärkein oivallus.
Ennen töihin lähtöä kerkesi hyvin nykäistä viikkotreeni 1 & 2 (pakaraspecial ja keskikroppatreeni), vaan että osasi tulla hirveän huono olo! Miksi tyytyä yhteen, kun kahdella saa aamupalan uudestaan suuhun pureskeltavaksi.
Pureskeltavasta puheen ollen, oliko ihan pakko koukuttaa itsensä näihin??
Koska sunnuntai on toivoa täynnä siinä missä kaikki muutkin päivät, niin toivon lottovoittoa että postissa tulisi huomenna uudet jumppahousut. Ne joissa on revontulia. Niillä tulee varmasti iron butt ja buns of steel ihan puolihuomaamatta vahingossa. Valmennuskin on jo puolivälissä, joten syytä olisi alkaa ilmestyä!
lauantai 14. marraskuuta 2015
Kiva päivä!
Olipas kiva päivä tänään! Nukuttiin ihan luokattoman myöhään noin niin kuin kolmelapsiseksi perheeksi, tehtiin yhdessä ruokaa (tytöt pyöritteli lihapullia) ja kerrankin kaikki syötiin samaa. Ja siinä sivussa tein itselleni seuraavan kahden päivän ruoat taas valmiiksi. Kerrankin kaikki istui myös yhtäaikaa syömässä, kun yleensä tämä kaksien eri ruokien tekeminen johtaa siihen että lapset käy pikaisesti pöydässä pyörähtämässä, sit tarjoilua pyörittänyt mies pääsee syömään sitä samaa evästä, ja viimeisenä valmistuu sitten se minun erityisevääni.
En tiedä miksi se on olevinaan niin vaikeaa soveltaa, kaikkihan ihan oikeasti voisi syödä samaa, minä jättäisin vain ottamatta ne lisukkeet jotka ei silloiselle aterialle kuulu. Vaan miksipä tehdä helposti kun voi tehdä vaikeasti, perse edellä puuhun ja mitä näitä nyt olikaan...
En tiedä miksi se on olevinaan niin vaikeaa soveltaa, kaikkihan ihan oikeasti voisi syödä samaa, minä jättäisin vain ottamatta ne lisukkeet jotka ei silloiselle aterialle kuulu. Vaan miksipä tehdä helposti kun voi tehdä vaikeasti, perse edellä puuhun ja mitä näitä nyt olikaan...
Sitten käytiin iltakävelyllä keskustassa, haettiin vähän herkkuja ja kotona sitten illasta vielä Afrikan tähteä luomurusinoilla ja jogurttibanaanilastuilla höystettynä, ne on lasten suurimpia herkkuja. Koiran kanssa lenkki päälle, ja johan kelpaa taas. Huomenna taas töihin, jos tämän aamuinen pitkä aamu toistuu niin onneksi on noita viikkotreeniohjeita vaikka kuinka. Niin kiirettä ei ole keksittykään, etteikö jonkun niistä nykäise ellei aikataulu veny salille asti.
Jokohan mun jumppahousut maanantaina tulee postiin, iih!
Ai juu, saatoin ehkä vähän lipsahtaa linjasta jäätelön merkeissä... Nyt äkkiä suu nappiin ja vyötä tiukemmalle!
perjantai 13. marraskuuta 2015
Kammottava kasviskeitto
Suskin kokeilevassa keittiössä tarjoiltiin tänään kasvissosekeittoa, rikastettuna raejuustolla. Asialliselta se näytti, järkyltä maistui, roskiin lensi. Ja kun vielä kärvistelin aamun nälissäni ruokarytmi päin peetä, kun oli yhtä ja toista menoa niin ettei ennättänyt kunnolla syödä edes sitä valmiina ollutta evästä. Salilla jalkapäivä joka on tuossa valmennusohjelmassa yks painajainen, sarjojen välissä sai pitää seinästä kiinni ja toivoa että silmien mustuminen hellittää ennen kuin tauko on ummessa ja seuraavaa sarjaa pukkaa.
Vasemmanpuoleinen kuvattu toukokuussa, oikea tänään. Ja minä en näe kyllä mitään eroa tuossa alakerrassa. Puoli vuotta välissä, eikä mitään tapahdu.
Uudella salilla on ihan hanurista yrittää kuvata, kun siellä on aina niin hirveesti porukkaa. Lisäksi tää treenikamoissa kuvaaminen on melkolailla yks tyhjän kanssa, pitäis kotona ottaa ja niin että toinen kuvaa, niin saattais jotain eroa jossain vaiheessa alkaa huomatakin.
Paska ruoka, äreä mieli.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Big Spender
No juu, lähtihän se mopo taas keulimaan Fitnesstukussa - eihän kukaan tilaa ikinä vain muutamaa erilaista pilleripurkkia, eihän? Juu ei, ne saattaa mennä vaikka matkalla rikki, jos niitä ei ole kääritty esimerkiksi näihin ihanuuksiin.
Mutta entäs, kun sinne jäi vielä suunnilleen seitsemätsadattuhannet muut ihanuudet, joita tekis mieli? Ja lisäravinneosastolta jäi uusimatta burner-tilaus, vaikka ne mun käyttämät on nyt -50%. Ja entäs se koko laatikollinen Questbar-patukoita, joihin olen onneton itseni koukuttanut - siinäkin oli joku tarjous.
No, tähänkin ongelmaan löytyi taas ainakin tilapäinen ratkaisu! Olen siis työpaikallani määräaikainen sijainen, ja sain tänään taas jatkoa puoleksi vuodeksi eteenpäin. Näin ollen voin jatkaa tolkutonta törsäämistäni motivaatiovälineisiin vielä ainakin toukokuun loppuun asti. Ja sitten jos jään työttömäksi, niin on ainakin roipetta kirpparilla myytäväksi, hörhör.
Työvuorolistatkin saatiin, ja ihana listantekijä oli muistanut vienon toiveeni joulukuun toisen viikon työajoista - minä pääsen kuin pääsenkin niille kaikille viidelle ilmaiselle crossfit-treenikerralle!!!
Upea Shirley Bassey ~ Big Spender
tiistai 10. marraskuuta 2015
Arjen pieniä iloja ja suuria voittoja
Iltavuoro taputeltu, mitä käteen jäi?
- Aamuinen valmennusohjeiden mukainen viikkotreeni 5 (kahvakuulatreeni I), ja ennätysmäärä puhtaita russian twistejä ennätyspainolla.
- Valmennuksen foorumilla kiva ja tsemppaava viesti Bullilta, iih!
- Vesisateessa illaksi töihin, tiedossa taas yks loistava tiimi (meillä siis vaihtelee joka vuorossa porukka ja työpiste, ja se on itseasiassa vallan hyvä asia. Ei ehditä niin pahasti kyllästyä toisiimme, ja toisaalta kun mahtityyppejä on niin paljon ettei kaikki mahdu yhteen tiimiin kerralla).
- Pukukopilla huomasin napanneeni vahingossa liian pienet housut mukaan, ja toisaalta olin jo minuutin myöhässä niin pakko oli vaan yrittää. Lopputulos kuvassa. (Pää putosi pois kun näppärä tyttö tempaisi kuvan Instaan...)
- Perinteisen ala-arvoiset ja huonot jutut joille sitten naurettiin kuin heikkolahjaiset (joita itseasiassa olemmekin)
- Skyr; popcorn-caramel ja vanilja-suklaamuru; kiitos että olette!
- Autolle saapuessa parkkisakko. Tee työtä jolla on tarkoitus.
maanantai 9. marraskuuta 2015
Mealprepping ja muita vinkkejä ruodussa pysymiseen
En tiedä miten muilla, mutta ainakin minulla ehkä tärkein yksittäinen konkreettinen teko ruokavaliossa pysymiseksi on mealprepping. Oikein tosi "hoo ceet" tekee tietty viikon-kahden sapuskat valmiiksi ja sulattelee pakastimesta, minä nöösisti kokkaan kaksi kertaa viikossa, aina 4 päiväksi eteenpäin. Ateriat on sellaisia että valmis ruoka säilyy syömäkelpoisena sen aikaa, ehkä yhden kerran on käynyt niin että mielestäni mössö on viimeisenä päivänä tuoksahtanut epäilyttävältä, ja olen korvannut sen jollakin muulla.
Seuraava konkreettinen teko on säilyttää aina tonnikalapurkkeja kaapissa. Jos ei kertakaikkiaan mitään muuta ole valmiina eikä olevinaan aikaa valmistaa, niin onpahan edes pätkä kurkkua ja pari tomaattia jääkaapissa, ja tonnaripurkki kuivakaapissa.
Kolmas on se, että nyt jo aika hyvin hahmotan minkälaisin keinoin voi yksittäisen ruoka-annoksen tilavuuteen vaikuttaa. Sekä tässä Bikini Challengessa että omassa henkilökohtaisessa ruokavaliossani punnitaan raakapainoja, ja onpa kai se kaikille selvää, että silloin valitsemalla painavia aineksia, annos jää pieneksi. Onko se liian pieni, sehän selviää vain kokeilemalla. Sitten taas lopputulos voi olla niin järkälemäinen annos, että leuat väsyy jauhamiseen puolivälissä.
Ja sitten tietysti ne ruokavälit, ja ylipäänsä päivän syömisten miettiminen etukäteen - myös niiden yllättävien tilanteiden varalle.
Ja sitten tietysti ne ruokavälit, ja ylipäänsä päivän syömisten miettiminen etukäteen - myös niiden yllättävien tilanteiden varalle.
Mielelläni laittaisin ruokajuttuja kuvien kera enemmänkin, mutta tämän valmennuksen aikana en kovin yksityiskohtaisesti sitä voi tehdä, kun sisällön jakaminen on ehdottomasti kielletty. Sanotaan nyt näin tylsän ympäripyöreästi, että tuolla on hellalla wokkipannu jossa suikaleina kaalia, porkkanaa ja valkosipuli, viereisellä levyllä kattilassa riisiä ja pakastevihanneksia, ja uunissa täysi pelti lihapullia broilerin jauhelihasta. Saapa nähdä.
Mealpreppingin varjopuoli on nimittäin sitten se, että aina ei voi onnistua. Ja silloin kun epäonnistuu oikein tosi kunnolla, on äärettömän mieltäylentävää ajatella että tätä riemua sitä onkin luvassa sitten seuraavat 3-4 päivääkin.
Saliviikkokin polkaistu taas käyntiin valmennuksen 2-jakoisen ohjelman yläkroppapäivällä. Riemukasta hiustenpesua mulle! Huomenna luvassa alakroppaa, ja juuri tuo kyseinen 2-jakoisen versio on hiuksianostattavin millä olen koskaan joutunut tekemään. Se on niin äärimmäisen kammottava ja siten aivan huippu treeni, että jo sen ajatteleminen pitää palkita esimerkiksi muhkealla Fitnesstukun tilauksella. No, vitsi vitsi, lisäravinteita minä vain tilasin, kun alkaa olla purkit melko huvenneet. Loistokauppa, lovin' it!
Saliviikkokin polkaistu taas käyntiin valmennuksen 2-jakoisen ohjelman yläkroppapäivällä. Riemukasta hiustenpesua mulle! Huomenna luvassa alakroppaa, ja juuri tuo kyseinen 2-jakoisen versio on hiuksianostattavin millä olen koskaan joutunut tekemään. Se on niin äärimmäisen kammottava ja siten aivan huippu treeni, että jo sen ajatteleminen pitää palkita esimerkiksi muhkealla Fitnesstukun tilauksella. No, vitsi vitsi, lisäravinteita minä vain tilasin, kun alkaa olla purkit melko huvenneet. Loistokauppa, lovin' it!
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Puoliväli häämöttää!
Viikko 4 on päättymässä, puoliväli lähestyy! Treenit on maistuneet koko ajan paremmilta, ja tässä puolivälissä kuuluu pitää lepoviikko. Mutta koska olin viime viikon melkein kokonaan flunssassa, niin minun lepoviikkoni oli sitten siinä. Cheat meal day ohjeistettiin myös pitämään, ja sekin toteutui tänä viikonloppuna työpaikan pikkujoulujen muodossa. Ennätin ostaa sheippaavat alusvaatteet, ja sitten ne jäikin tarpeettomaksi, koska kroppa oli just nyt riittävässä kunnossa haluttuihin vaatteisiin!!! Tää on ihan mieletöntä, ja ruokkii niin älyttömästi!
Ja koska olen ollut niin, NIIN kiltti tyttö, niin saattaa olla että pikkujoulupukki tuo mulle elämäni ensimmäiset Dromet. Ainakin mikäli posti kulkee lakkoilun välissä...
Pikkujoulut oli hilpeät ja hapokkaat, meni omalta osalta ilman perinteisiä kännimokia, ja sukkiksetkin säilyi ehjänä. Ikävä kyllä ei tullut otettua kokovartalokuvaa, mutta 40-50-luvun hengessä mentiin. Mukana geimeissä ihana työkaveri, joka on keväästä asti mua houkutellut ja psyykannut kokeilemaan crossfittiä. Hänen ansiostaan sainkin napattua ilmaisen testiviikon lajin parissa joulukuun alkupuolella, ja jos se on niin kivaa kuin kuvittelen, kutsuu helmikuun on ramp!
Pitkästä aikaa kivojen bileiden lisäksi myös viikonloppuinen lapsivapaa tuli niin tarpeeseen. Paukutettiin pleikkaa aamuyöhön asti ja silmäpussien koko vapaasta huolimatta jokseenkin vakio. Tänä aamuna armotta aamuvuoroon. Seisoin aamulla varmaan tunnin suihkussa ja kiljuin äänettömästi, että mä en pysty tähän! Mut niin vain kellokortti kävi työpaikan ovesa ihan ajallaan, ja hommat hoitui. Alkavalla viikolla lasten traumakoulutus, siinä yhdistyykin kaksi asiaa joissa mennään kovaa ja kauas mukavuusalueelta. Mulle lapsipotilaat on pelottavinta mitä on, ja sit vielä jos niille on sattunut jotain pahempaa. Mut se tässä työssä onkin parasta, että mukavuusalueelta on jatkuvasti poistuttava. Ja sityhtäkkiä huomaakin, että ängstäsi ihan turhaan ja taas on oppinut aivan helvetisti uutta. Työporukka on mieletön.
Kohta taas mealpreppingin pariin ja uuteen viikkoon. Nyt ei voi edes sanoa että uudella innolla, koska se ei ole välissä mihinkään kadonnutkaan. Tässä melkeinpä alkais jo uskaltaa sanoa, että muutos tuntuu koko ajan kestävämmältä.
Ja koska olen ollut niin, NIIN kiltti tyttö, niin saattaa olla että pikkujoulupukki tuo mulle elämäni ensimmäiset Dromet. Ainakin mikäli posti kulkee lakkoilun välissä...
Pikkujoulut oli hilpeät ja hapokkaat, meni omalta osalta ilman perinteisiä kännimokia, ja sukkiksetkin säilyi ehjänä. Ikävä kyllä ei tullut otettua kokovartalokuvaa, mutta 40-50-luvun hengessä mentiin. Mukana geimeissä ihana työkaveri, joka on keväästä asti mua houkutellut ja psyykannut kokeilemaan crossfittiä. Hänen ansiostaan sainkin napattua ilmaisen testiviikon lajin parissa joulukuun alkupuolella, ja jos se on niin kivaa kuin kuvittelen, kutsuu helmikuun on ramp!
Pitkästä aikaa kivojen bileiden lisäksi myös viikonloppuinen lapsivapaa tuli niin tarpeeseen. Paukutettiin pleikkaa aamuyöhön asti ja silmäpussien koko vapaasta huolimatta jokseenkin vakio. Tänä aamuna armotta aamuvuoroon. Seisoin aamulla varmaan tunnin suihkussa ja kiljuin äänettömästi, että mä en pysty tähän! Mut niin vain kellokortti kävi työpaikan ovesa ihan ajallaan, ja hommat hoitui. Alkavalla viikolla lasten traumakoulutus, siinä yhdistyykin kaksi asiaa joissa mennään kovaa ja kauas mukavuusalueelta. Mulle lapsipotilaat on pelottavinta mitä on, ja sit vielä jos niille on sattunut jotain pahempaa. Mut se tässä työssä onkin parasta, että mukavuusalueelta on jatkuvasti poistuttava. Ja sityhtäkkiä huomaakin, että ängstäsi ihan turhaan ja taas on oppinut aivan helvetisti uutta. Työporukka on mieletön.
Kohta taas mealpreppingin pariin ja uuteen viikkoon. Nyt ei voi edes sanoa että uudella innolla, koska se ei ole välissä mihinkään kadonnutkaan. Tässä melkeinpä alkais jo uskaltaa sanoa, että muutos tuntuu koko ajan kestävämmältä.
It's only rock'n'roll (and victory rolls!) - but we like it!
Ensimmäinen viikko Challengea
Viikko 1: päivä 1
Niin starttasi BC ja ensimmäinen päivä pulkassa.
Aamupuuro asianmukaisin höystein, sitten salille korkkaamaan eka treeni. Ja ai nautinto, kun sen tekemiseen meni entisen loputtoman jyystämisen sijaan 35 minuuttia!!! Tosin ensi kerralla pitää saada vähän enemmän poltetta peliin. Minulle jäi viime viikon lopulla vähän kammo, kun päädyin suoraan salilta omalle työpaikalleni makaamaan.
Salilta kotiin mealpreppaamaan; purkitettu seuraavan neljän päivän eväät. Punnittu, valmistettu, pakattu - ja ensimmäiset erät tietysti jo syöty. Hellan äärestä pikasuihkuun ja pää vettä valuen töihin... Töissä kerrankin onnistui kohtalaisesti ruokailujen rytmittäminen, se kun ei meillä ole ollenkaan sanottua että syömään pääsee silloin kun kellosta katsottuna pitäisi. Onneksi valmennukseen kuuluu kysymys- ja vastauspalvelu, sieltä heti kurkkimaan minkälaisia hätävaroja töihin kannattaa ottaa mukaan!
Nyt muutama tunti lepiä ja takaisin sorvin ääreen. Feeling strong!
Niin starttasi BC ja ensimmäinen päivä pulkassa.
Aamupuuro asianmukaisin höystein, sitten salille korkkaamaan eka treeni. Ja ai nautinto, kun sen tekemiseen meni entisen loputtoman jyystämisen sijaan 35 minuuttia!!! Tosin ensi kerralla pitää saada vähän enemmän poltetta peliin. Minulle jäi viime viikon lopulla vähän kammo, kun päädyin suoraan salilta omalle työpaikalleni makaamaan.
Salilta kotiin mealpreppaamaan; purkitettu seuraavan neljän päivän eväät. Punnittu, valmistettu, pakattu - ja ensimmäiset erät tietysti jo syöty. Hellan äärestä pikasuihkuun ja pää vettä valuen töihin... Töissä kerrankin onnistui kohtalaisesti ruokailujen rytmittäminen, se kun ei meillä ole ollenkaan sanottua että syömään pääsee silloin kun kellosta katsottuna pitäisi. Onneksi valmennukseen kuuluu kysymys- ja vastauspalvelu, sieltä heti kurkkimaan minkälaisia hätävaroja töihin kannattaa ottaa mukaan!
Nyt muutama tunti lepiä ja takaisin sorvin ääreen. Feeling strong!
Viikko 1: päivä 2
Oli tarkoitus kävellä aamulla töihin, kun kerrankin aamuvuoro oli. Ikään kuin aamuaerobisena, ja syödä sitten aamupala työpaikalla. Muuten ihan hyvin, mutta mun reaktionopeus herätyskellon ääneen tarkoitti autokyytiä. Kaoottinen työpäivä; päivän kirkkainta parhautta oli kun huippu työkaveri palasi kehiin pitkähkön poissaolon jälkeen, ja oltiin samaan työpisteeseen sijoitettuna. Noin muuten ei sitten ihan niin helmee ollutkaan, kun tulijoita kaatui ovista ja ikkunoista, ja joukossa myös varsin raskashoitoisia ja huonokuntoisia. Mutta ainakin aika kului siivillä, se on kyllä työn plussapuolia. Päivystäjätkin oli oikein nohevia, kukaan ei jäänyt potilaan päälle istumaan ja hautomaan, vaan läpimenoaika oli hyvinkin kohtuullinen, paikoin jopa nopea. Ruokapuoli, no, samaa settiä kuin eilen, huomenna ja ylihuomenna. Riisiä, kanaa, kasviksia, rahkaa, mehukeittoa, raejuustoa, kaurapuuroa, oliiviöljyä, pähkinöitä, lisää riisiä ja vaihteeksi jauhelihaa... Kaikki on tullut syötyä, ja se on riittänyt.
Tuossa vielä iltapuhteina salilla vetäisemässä viikkotreeni. Valmennukseen kuuluu sellainen sortin treenipankki, josta jokainen valitsee 1-, 2- tai 3-jakoisen ohjelman, ja niiden lisäksi joka viikko julkaistaan erillinen viikkotreeniohjelma. Ideana on valita näistä treeneistä itselle sopiva ja omia tavoitteita parhaiten palveleva combo niin, että treeniä tulee 5 kertaa viikossa. Yläkroppa aivan jäkissä eilisestä, saa nähdä miten huomenna, kun tämän ensimmäisen viikon viikkotreeni kulkee nimellä "Pakaraspecial"... Sit unille ja aamusta vapaapäivää perheen kanssa. Life is good.
Huomenna vaihtuu lautasen sisältö, luojan kiitos. Neljä päivää samaa on ihmisen kestokyvyn rajoilla, varsinkin jos se huttu ei ole mitenkään erityisen hyvää. Aamupala meni tänäänkin blenderin kautta; kun kaurahiutaleet, raejuuston, öljyn ja mehukeiton heittää blenderiin ja jättää sen jauhamaan vähän pidemmäksi aikaa, on lopputuloksena ihana vaahto. Oikeakätisenkin helppo lusikoida vasurilla, ja hiirikäsi jää vapaaksi. Käytännöllinen se olla pitää!
Viikko 1: päivä 5 ja 6
Kylläpä aika lentää, kohta on ensimmäinen viikko takana! Iltavuorosta tullessa lauantai-ilta, tori, grillikojut ja pizzeriat, mahtavat tuoksut ja mulla hirvittävä nälkä. Hetken aikaa harmitti kävellessä, että miksi sitä on itsensä ajanut tilanteeseen jossa tämmöistä pitää harmitella, eikä voi vaan kävellä sisään ja hakea sitä kotimatkaherkkua mukaan. Mutta asia nyt on näin miten se on, ja tällä mennään. Kotona onneksi mies oli laittanut mulle päivän viimeisen ruoka-annoksen lämpiämään, joten pääsin suoraan syömään. Kiitos!
Kylläpä aika lentää, kohta on ensimmäinen viikko takana! Iltavuorosta tullessa lauantai-ilta, tori, grillikojut ja pizzeriat, mahtavat tuoksut ja mulla hirvittävä nälkä. Hetken aikaa harmitti kävellessä, että miksi sitä on itsensä ajanut tilanteeseen jossa tämmöistä pitää harmitella, eikä voi vaan kävellä sisään ja hakea sitä kotimatkaherkkua mukaan. Mutta asia nyt on näin miten se on, ja tällä mennään. Kotona onneksi mies oli laittanut mulle päivän viimeisen ruoka-annoksen lämpiämään, joten pääsin suoraan syömään. Kiitos!
Lepopäivä treeneistä, eilen yläkroppaa ja toissapäivänä tarakkaosastoa. Tänä aamuna jysähti mukavasti kummankin treenin jälkivaikutukset päälle. Mutta ei siinä mitään, se on tervettä tuskaa se. Huomenna vielä toisen kerran ekan viikon viikkotreeni "Pakaraspecial". Sitten alkaakin yövuorot, ja joutuu vähän päätään rapsuttelemaan kuinka syömiset fiksusti rytmittäisi. Valmennusryhmän FB-yhteisö on mukavan aktiivinen ja vilkas, sieltä tulee hyvää vertaistsemppiä. Koska kaikkihan jo tietää, että hankalammaksihan tämä tästä viikko viikolta käy. Enemmän kieltäytymisiä, enemmän painetta. Enemmän tulosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)