Jäitä poltellessa

Vähän on päivittely taas jäänyt, kun ei ole oikein mitään tapahtunut laihisprojektirintamalla. Pääosin ihan järkevästi tulee syötyä, herkkuja menee kyllä liikaa edelleen, ja rytmi on välillä mitä sattuu. Salitreeni ei napostele pätkääkään, enkä ole käynyt koko tammikuussa kertaakaan. Sen sijaan kävelyä on tullut senkin edestä, kun kesällä vaihdettiin audi volkkariin tietämättä kauppaan kuuluneesta kuskinhuoltosopimuksesta. Se tarkoittaa sitä, että 10 asteen pakkasella käynnistysyritys (kyllä, myös piuhan nokassa olevan auton) imaisee akun tyhjäksi, ja siitä eteenpäin kuski kävelee. Jatkossa tämä kuskinhuoltosopimus olisi hyvä ilmaista selvästi jo kaupantekotilanteessa, tiedoksi VAG-konsernille.

 Mutta positiivista tässä on se, että työpäivänä hyötyliikuntaa tulee 8 kilometrin edestä. Ja niinpä siinä kävi, että vaikka ruokailut ei ihan jengoillaan ole, niin silti joulukuun aikana haalitusta pöhömassasta (5 kiloa...) on jo 3 kiloa humpsahtanut pois sen enempää yrittämättä. En oikein tiedä mikä treeni-intoa syö. Ainakin se crossfit trial oli aika murskaava siinä mielessä että tajusi kuinka tehottomasti sitä on salilla heilunut, vaikka omasta mielestään ihan perseensä pohjasta lihasta rakentanut. Vaikka eihän se silti ikinä turhaa ole, joten eiköhän tämä cf-into nyt vaan samalla toimi laiskottelun ja motivaationpuutteen peitteenä. Kohta loppuu selittely, 2 viikkoa on rampin alkuun!

Vesirokko kiersi joka pennun, kohta onneksi taputeltu. Voidaan alkaa odotella vuotuista norokarusellia, jonka minä yleensä jossain vaiheessa töistä tuon mukanani. Perinteisesti kaava on mennyt niin, että on menty työparin kanssa kuivittamaan potilasta, vaipan raosta pöllähtävä ödööri "smells like noro spirit", ja siitäpä sitä jo arvaa mitä aamulla on ohjelmassa. Ainoa jännän paikka on se, kuka tenavista on ekana vuorossa. Toki täällä nyt myös influenssakausi on Savon sanomien mukaan pyörähtänyt käyntiin (15.1. uutisoivat että Islabin mukaan 30 vahvistettua influenssa A-tapausta, siihen päälle tietysti ne jotka ei ole hakeutuneet lääkäriin). Yippikayee, se on aina hauskaa kun on jotain mitä odottaa.

Töissä on ollut ja vielä jatkuu samanlaisena, vauhdikas ja tapahtumarikas vuoden alku. Siis minun osaltani ainakin, en minä muista tiedä. Meillä järjestetään ajoittain työpaikan omia koulutuksia ja harjoituksia, ja niihin pääsee osallistumaan kuka milloinkin. Joskus voi olla pitkäkin väli ettei pääse, jos työvuorot ei natsaa tai ei oikein ole sopivaa ajankohaa harjoituksen järjestämiselle. Nyt kuitenkin pääsin heti tammikuussa mukaan ensimmäiseen lapsiharkkaan, ja lyhyen ajan sisään on tulossa myös traumaharkka, johon minäkin pääsen mukaan. Harjoitus on järjestäjän ennalta suunnittelema keksitty potilastapaus, joka hoidetaan oikeassa toimintaympäristössä, mutta potilaana on nukke. Näissä siis harjoitellaan erityyppisten hätäpotilaiden hoitoa joskus isossakin työryhmässä, jolloin kommunikaatio, priorisointi ja oman tehtävän tunteminen korostuu. 

Minä en ole ollut juuri ollenkaan mukana näissä oikeasti, joten harjoitukset on ihan mahtavia, kun saa töpeksiä kenenkään siitä kärsimättä. Harjoitukset videoidaan, ja lopuksi katsotaan video (ja tarkoitus olisi keskittyä muuhun kuin siihen, että näyttää satakiloiselta, että on kehittänyt omituisen maneerin alati valuvien muovisankaisten rillien nostelemiseen, ja että suuhun unohtunut purkka saa näyttämään heinää jauhavalta hevoselta) ja käydään läpi harjoituspalaute.

Niin ja sitten; minä saan helmikuussa ensimmäistä kertaa oman opiskelijan ohjattavaksi. How cool is that!! Tykkään kovasti opiskelijoista joten olen aivan innoissani, tosin samaan aikaan kauhistuttaa, että mitähän se onneton sielu mahtaa saada harjoittelustaan irti, kun itsekään välillä tiedä mitä olen tekemässä. Toivottavasti hänelle jää käteen positiivisena asiana se, että kaikkea ei voi eikä tarvitse tietää, ja kaikki mitä ei osaa, on mahdollisuus oppia uutta. Luulen kuitenkin, että loppuyhteenveto tulee olemaan "tuurilla ne laivatkin seilaa"...