keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Aamuarskaa ja angstaa

Dodih, sainpahan aikaiseksi käydä salilla aamupäivällä ennen iltavuoroon menoa. Kokeilin ekaa kertaa Schwartzeneggerin golden six-ohjelmaa - ja nyt tätä kirjoittaessani törmäsin myös "Beginners 5 x 5"-ohjelmaan, jolla Arskan väitetään ihan alunperin aloittaneen koko treenaamisen. Oh well, kummassakin ohjelmassa on kuitenkin ideana tehdä vain - "VAIN" - isot, raskaat liikkeet, joita kai perinteisesti on jaettu eri päiville, ja sitten niiden seuraksi ympätty muita liikkeita. Ei minulla ainakaan aiemmissa ohjelmissa ole koskaan ollut kyykky, penkki, pystypunnerrus, leuanveto, hauiskääntö ja vatsat samalla kertaa tehtäväksi. 

No, sen nyt arvaa miten siinä sitten kävi. Intoa puhkuen kassini pakkasin, minä kun reppana tykkään nimenomaan noista yksinkertaisista, raskaista liikkeistä. Alkulämmittelyt soutulaitteessa ja siitäpä sitten kyykkäämään. Tavallisesti olen tehnyt kyykyt Smithissä, mutta nyt ihan kannatuksen vuoksi (ja siksi että haluan oppia) tein levytangolla. Tanko itsessään painaa 20 kg, joten en minä uskaltanut laittaa siihen kuin 15 kg lisää, kun huolettaa onko tekniikka miten epäsiisti. Sain kuitenkin tehtyä 4 x 10 särkemättä mitään, ja tämän hetken tuntemukset näin 12 tuntia myöhemmin antaa kyllä pontevasti ymmärtää että perseelleen se on mennyt, ihan kirjaimellisesti.


Siitä sitten penkkiin, ja täytyy sanoa että se oli SÄÄLITTÄVÄÄ rimpuilua! Painoa oli tangossa yhteensä 25 kilon edestä, ja ihan peräti jaksoin tehdä 1x8, 1x6 ja 1x4. Mut hei, onhan sekin positiivista kun on parantamisen varaa! Penkin jälkeen olisi kuulunut tehdä leuanvetoja, mutta ongelmat ovat seuraavanlaiset: A) minä en osaa eikä ollut ketään neuvomassa ja B) on vielä sen verran paljon painoa ja vähän lihasta että luultavasti en jaksaisikaan, vaikka tekniikka olisikin hallussa. Tein sitten ylätaljaa puolella omasta painostani, sitä meni puhtaasti 3x6, eikä yhtään enempää, ilman että alkoi kallistua puolimakuulle... Nooo, seuraavaksi pystypunnerrus, ja siinä jos jossain kohtaa olin kiitollinen ettei kukaan ollut katsomassa. Tangossa yhteensä surulliset 13 kiloa, joilla jaksoin tehdä vielä surullisemmat 1 x 8, 1x5 ja 1x4, ja ei ei todella mennyt enää yhtään ylös puhtaasti.



Hauiskäännöt tein itseasiassa samalla tangolla, koska niin olen tehnyt aiemminkin - ja jaksanut tehdä. Nyt ei puhettakaan. 1x8, 2x6, ja siihen tyssäsi. Lopuksi vielä vatsalihasliikkeitä, ilmeisesti alkuperäisessä ohjelmassa on kyseessä ihan perinteiset istumaannousut, mutta minä tein jalkojennostoja penkiltä, koska siinä olen toistaiseksi saanut tuskallisimman poltteen oikeaan paikkaan.



En oo ehkä eläessäni lähtenyt salilta yhtä nopeasti, ja taatusti en ainakaan yhtä pahasti turpiin saaneena. Perse, reidet ja selkä on kuin pesarilla pieksetty - ja nyt mua jo harmittaa, ettei tätä suositella tekemään peräkkäisinä päivinä! Vaikka järkikin sanoo ettei sitä kannata edes yrittää, niin vähänKÖ oon intopiukeena tämän kanssa! Aivan helvetin rankka ohjelma aivan helvetin lösökuntoiselle ämmälle, mutta minä NIIN tulen viettämään koko kesän ja puoli syksyä tämän kanssa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti