POWr Social Media Icons

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Nälkä

Nälkä on jännä asia, ainakin meille länkkäreille jotka ei siitä jouduta oikeasti kärsimään. Luolaihmiset söi aina kun oli mahdollisuus, koska seuraava mahdollisuus oli kysymysmerkki. Nykyihmisellä tuskin tätä ongelmaa on, mutta istuuko ikivanha sisäänrakennettu vietti edelleen niin tiukassa, vai mikä siinä näläntunteessa on niin kamalaa? 

Teemu Ollikaisen loistavassa "Syö mitä mielesi tekee"-kirjassa puhutaan siitä, kuinka lihaville nälkä on usein kauhea peikko, ja sitä näläntunnetta pyritään ehkäisemään kaikin keinoin. Parin tunnin junamatkalle varataan suklaapatukka tai kaksi ettei vain tulisi nälkä, ja varmaa on se, ettei perille päästyä muruakaan ole jäljellä. Ja minä niin tunnistan tuon tekstin, ihan täysin. Mutta sitä en osaa pitkän miettimisenkään jälkeen sanoa, että miksi niin piti tehdä? 

Viimeksi ajattelin asiaa reilun 5 tunnin bussimatkan aikana, kun minulla oli eväänä kaksi oman pt:n siunaamaa proteiinijuoma-annosta. Lisäksi söin matkaseuralaiseltani yhden pienen viipaleen gluteenitonta leipää kinkulla. Eikä koko matkan aikana käynyt mielessä, että ai kauhee, mitä minä sitten teen kun tulee taas nälkä. Matkaseuralaiseni molemmat toisteli joitakin kertoja että koskahan sitä seuraavan kerran pääsee syömään, ja voi kauheeta sentään kun ei mikään paikka oo auki kun ollaan perillä. Ja minä ajattelin että ihan sama, ei tässä nälkään kuolla kukaan. Ennen olisin joko kauhistellut kovimmalla äänellä, tai sitten mussuttanut niitä suklaapatukoita siitä pursuilevasta eväskassista. Enemmän harmitti kun en toope ottanut vesipulloa mukaan.

Nälkää toki seuraa jossain vaiheessa huono olo ja voimattomuus, nykyään itseasiassa minulla saattaa tulla huimausta tai huteraa oloa jo ennen varsinaista selkeää näläntunnetta. Mutta siinä vaiheessa kun tulee vain nälkä, ensin se pieni ontto reikä mahassa, ja jossain vaiheessa kiljuva nälkä, niin pystyn kääntämään ajatukset siitä pois yllättävän pitkäksikin aikaa. Mutta nälän tunnetta ja sen tunteen sietämistä on pitänyt ihan oikeasti opetella. Minä en ole vuosiin muistanut minkälainen on OIKEA nälkä. Se sellainen, jonka hävittämiseksi kelpaa ja riittää omena, kourallinen pähkinöitä, salaattiannos, tavallinen ruoka. Minä olen tuntenut vain sen nälän, johon tarvitaan säkillinen hampparipaikan paskamättöä ja siihen toinen lasti makeaa päälle. Minä olen tuntenut vain mieliteon, ja niitä mielitekoja seuraten pitänyt oikean, luonnollisen nälän kaukana.

Tämä minun ruokavalioni on toki suunniteltu niin, ettei nälkä saisi päästä hallitsemattomaksi, mutta työ on sellaista että aina vain ei pääse. Nälkä on kurja tunne, ja näillä varsin hillityillä annoksilla se tunne ei välttämättä häviäkään kun lopulta pääsee syömään. Mutta nyt sen sietää. Ei tule kiukku eikä harmita, seuraavaa ruokailuahan voi tarvittaessa vähän aikaistaa. Kunhan tuo työympäristö vaihtuu syyskuussa, niin minulla pitää varmaan olla kassillinen niitä juomapurtiloita mukana, koska ruokailut ainakin ennen tapahtui turhan usein tien päällä. Kyllä nälkä pitkittyessään altistaa mieliteoille, mutta siinä taas on auttanut kun tietää mistä ne johtuvat ja toisaalta sitten kaikki edistys niin vaa'alla kuin vaatekaapillakin on tosi merkittävä apu kun mielitekoja selätetään sortumatta.

Kuva tältä päivältä, taas on yksi vaatekoko aikalailla taputeltu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti