POWr Social Media Icons

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Konmarinaa ja marinaa

Huh! Vihdoin alkaa taas valo kurkistella tunnelin päässä - ja sen on nyt parasta olla olematta se kuuluisa junan etulyhty! Ensimmäinen tenava piti kuumetta viikon, sen jälkeen aloitti toinen ja piti reilun viikon, siinä välissä sairastuin itsekin JA kaikkine röhinöineen ja kähinöineen sain minäkin pätö lystistä nauttia - tädää - viikon. Kolmas tenava on toistaiseksi pysynyt vähäräkäisenä ja kuumeettomana, se varmaan tuo sitten taloon tällä hetkellä päiväkodissa riehuvan paskataudin. Uskokaa pois. Niin minä ainakin teen. 

Kuitenkin tässä niiskutuksen ja yskimisen ohessa on pesukone saanut laulaa; kannoin konmari-projektin myötä varastosta sinne muhimaan unohtuneet lasten pieneksi käyneet vaatteet lajiteltavaksi myyntiin, lahjoitettavaksi ja roskiin. Meillä on 8 hengen hissi. Ne rojut mahtui siihen just ja just. Ilman minua. Siis aivan käsittämätön määrä vaatteita koossa 50-104 cm, ja niitä lajitellessa vasta tajusin että me on osa vaatteista ostettu kahteen kertaan, kun ei olla muistettu että varastossa semmoiset olisi jo olleet. Aivan järjetöntä ja käsittämätöntä tuhlausta! Oon pessyt pyykkiä varmaan enemmän kuin näiden kolmen vauvavuosina yhteensä, ja vieläkin on purkamatonta ja perkaamatonta nyssykkää ja pussukkaa jäljellä. Hieno, valmiiksi maritettu makkari on taas kaaoksen vallassa, ja jo pelkkä pakkauslaatikonkulman näkeminen sylettää.



Koska en kuitenkaan ole viimeiseen viikkoon jaksanut juuri muuta kuin nostella nuttuja koneeseen ja sieltä pois, niin latasin tabletille uuden e-kirjan. Syömiset on taas tovin olleet ihan mitä sattuu, eikä oikein selkäranka tahdo pysyä kasassa. Eikä ainoastaan nyt, kun ei ole päässyt treenaamaan (ja se on ihan perseestä!), vaan ihan yleisesti on taas melkoinen hällä väliä-meininki keittiössä. Silloin yleensä on auttanut joku nettivalmennus, mutta ei minua huvita pätkääkään maksaa ties monettako kertaa täysin samansisältöistä ohjelmaa, ja nyt varsinkaan kun treenipuoli on lievästi sanottuna hoidossa, niin puolet valmennusten hinnasta maksaisin ihan turhaan. Niinpä latasin iltalukemiseksi Kaisa Jaakkolan (Optimal Performance) kirjan "Hyvän olon hormonidieetti".

Yhdeltä istumaltahan se sitten hujahti mennä, ja uutta näkökulmaa asioihin se antoi. Sisältö ei toisaalta oikeastaan yllättänyt; nuo pätkät paleolla on kyllä antaneet osviittaa siitä, miten virkeä sitä ihan oikeasti voi olla. Enemmänkin Kaisan kirjassa tuli uutena (tai "uutena" ) unen merkitys about ihan kaikelle, ja kirjan mukaan se on vieläkin tärkeämmässä asemassa kuin olisin osannut kuvitellakaan. Mielenkiintoista oli myös "täsmäläski", eli minkätyyppisestä hormoniepätasapainosta läski missäkin päin torsoa vihjaa. Varsinaisia ruokaohjeita kirja ei tarjoa, ja se on oikeastaan vain hyvä asia. Vinkkejä ja ideoita kylläkin, ja sillä tavalla sopivasti, että aktivoi lukijan ajattelemaan itsekin. Ei anna mitään jääkaapin oveen teipattavaa, joka kertoisi mitä nyt saa tai ei saa syödä. 



Samalla kirja oli jotenkin todella iloinen ja toivoa herättävä, niin paljon siinä muistutettiin siitä mikä itselläkin edelleen välillä unohtuu. Siitä, ettei syömisen tarvitse olla mikään kytättävä asia ja uusi stressitekijä. Siitä, ettei lautasella tarvitse olla "kaiketonta", ettei lihoisi. Siitä, ettei ehdottomuus yleensä johda mihinkään kauaskantoiseen ja pysyvään hyvään. Ei ainakaan tämmöisellä jokapaikan puuhastelijalla, joka ajelehtii tätä elämää eteenpäin. Ei minulla ole mitään älyttömiä tavoitteita (paitsi ne rekkitankojutut), ei mitään sellaista joka vaatisi 110% ja enemmänkin sitoutumista johonkin. Pyrkimyksenä on ihan tavallinen, perusonnellinen elämä. Perhe, joka on aina ensin ja joka myös antaa eniten. Uusi harrastus, joka on jo lyhyessä ajassa inspiroinut niin monella tavalla enemmän kuin mikään aiemmin. Työ, joka vaativuudessaankin antaa paljon. Ja jos sitten vielä vähän läskiä vähemmäksi. Mutta sekään ei ole enää mikään tavoitteiden johtotähti, vaan toivon mukaan seuraa parempien valintojen ja rennomman elämän myötä.

Nii-in, ilon ja armon kautta. Miten se aina unohtuukin. Paitsi kesäkurpitsa ja munakoiso. Ne on tänään tässä keittiössä itkeneet, ja huomenna minä syön ne!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti