POWr Social Media Icons

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Tuplahyppyjä ja pitkien vapaiden kirous

Olkoon tämä päivä jäävä historiaan päivänä, jolloin sain elämäni ensimmäiset double underit hypättyä! Olkoon myös se päivä, kun sain niitä samassa sessiossa useamman onnistumaan. Kaiveltakoon tämä päivä muistin syövereistä, kun seuraavan kerran ajattelen treeneissä, että olen muuten ihan harvinaisen paska tässä(kin)! Salin ohjelmoinnissa on menossa hieman kevyempi viikko, ja tämän päivän ohjelma mahdollisti yksityiskohtaisempaa tekniikkaohjausta tuon niinkin monimutkaisen vehkeen kuin hyppynarun käytössä. Ensin pompittiin ilman narua, ja sitten pompittiin ja läpyteltiin käsiä reisiin määrätyssä rytmissä. Sitten otettiin naru käteen, ja taas pompittiin ja pyöritettiin narua siinä samassa rytmissä, ja perkele. Se meni tossujen alta kahdesti! Sitten pompittiin vähän taas lisää, ja se meni uudestaan tossujen alta kahdesti. Siinä vaiheessa sitten olin se hyvin lääkityn näköisenä virnuileva, pomppiva idiootti pinkin hyppynarunsa kanssa, ja sitä virnuilua riitti, no, ainakin tähän hetkeen asti. 

Pieni asia sinänsä, mutta minulle, + 3-kymppisenä liikkumaan opettelevalle tämäkin oli iso juttu. Seuraava etappi on sitten saada useampia peräkkäisiä tuplia onnistumaan, samaten kuin boksihyppelyissä seuraava on kääntää laatikko korkeammalle kantilleen. Selkä on sietänyt tärähtelyn kipeytymättä, joten eiköhän näitä ohjelman mukaisesti voi ihan hyvin tehdä. Nahka tosin voi olla toista mieltä...


Viime viikolla oli pitkät vapaat loppuviikosta, ja ihan samoilla teemoilla mentiin kun edelliset pitkät vapaat, kun selän reväytin. Ja sitä edelliset pitkät vapaat, kun pennut sairasti vuoron perään. Hemmetisti jumppia varattuna, Alku-ohjeilla tehtyjä ruokia valmiina jääkaapissa. Niin tottakai se vapaapäivien kirous samantien rankaisi, ja vietin yön sanko sylissä. Tuli maisteltua hyvin uusiksi, mitä kaikkea kookoksista olikaan tullut päivän aikana nautittua, ja vähän kieltämättä on tehnyt tiukkaa ruokavalioon palaaminen kun se kookos on niin monessa mukana. Kun oksentaminen loppui, löytyi helpotusta hedelmämehuista, ja kookosmaitoon keitetty riisipuuro oli hyvä veto. Tähteistä voi sitten vaikka harjoitusmielessä paistella muutaman gluteenittoman riisipiirakan. :) Ruokaohjelmassa oli tarkoitus vielä rajoittaa hiilareita jonkin aikaa, mutta koska haluan päästä takaisin treenirytmiin kiinni, niin kyllä minä niitä ajattelin tällä viikolla jo mukaan ottaa. On kuitenkin edessä taas kolme 12,5-tunnin työvuoroakin, niin turha on nälkävelkaa ja hiilarihimoja ehdoin tahdoin kasvatella.


Kiva on kyllä mennä taas töihinkin. Pitkissä vapaissa - menipä ne leväten, jumpaten tai sanko sylissä paskantaen - on sekin kiistaton plussa, että töihin on kiva palata. Myös siellä on oma yhteisöllisyytensä, omat helmityyppinsä ja huippuhetkensä. Ja toki eniten sitä peruskivaa. Tänään toinen kuulemistilaisuus suunnitteilla oleviin toiminnanmuutoksiin liittyen, eikä nyt enää noussut edes verenpaine (juurikaan). Niin tiiviit on rivit, ja niin hienosti ne rivit yhdistyy myös yli toimintayksikkörajojen. Niin ja mulla oli mukana raakasuklaapatukka. Minttusuklaisena luvattoman hyvää!

Täytyy taas kerran todeta, että on tuo laji ihan omaa luokkaansa. Ja erityisesti ihmiset sen parissa. Parhaansa mukaan kaikki neuvoo ja ohjaa, ja nytkin kun se tapaturma kohdalle sattui, niin mieletöntä on ollut se tsemppi, välittäminen ja huolehtiminen. Kiitollisuus on mittaamaton. Kiitollisuus toki valtaisa myös siitä, että kyseessä oli vaaraton revähdys joka parani nopeasti. Mutta myös siitä tunteesta, että kuuluu johonkin. Edellisen kerran harrastustoiminnan puolella vertailukelpoista kokemusta on kultaiselta 90-luvulta, kun illat luuhattiin tallilla. Kun huippua oli sekin varusteiden pesu ja rasvaaminen tallikamujen kanssa, heinäpaalien kantaminen vintille, veden kantaminen tarhoihin, pienten ratsastajien taluttaminen, hevosten kiillottaminen ja yletön säihkysilmäinen haaveilu ja into - ihan kuin niistä ainoista liikuntaan liittyvistä onnellisista lapsuus- ja nuoruusmuistoista olisi saanut palasen takaisin. Noin muuten lapsuusmuistoja ei urheilu ja liikunta suuremmin väritä. 

Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Etsiä ja löytää "se juttu". Minä olen onnekas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti