Armon ja ilon kautta

Opin taannoin uuden asian kropan muokkaantumisesta BC-valmentajilta. Kuulemma läski muuttuu ensin höttöiseksi ja pehmeäksi, jolloin suurin osa meistä saa sätkyn ja paskahalvauksen, ja tulee johtopäätökseen että on lihonut dieetillä, eikä se toimi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan läskin kuuluu pehmentyä, jonka jälkeen se antaa periksi ja poistuu. Mieluiten raa'an lihaksen tieltä, jos minulta kysytään. Ikävä kyllä tarkkaa aikaa pehmenemisen jälkeiselle poistumiselle eivät voineet kertoa, muuta kuin että luottoa peliin, kyllä se lähtee.

Aamulla pääsinkin ennätysalhaisiin vaakalukemiin, vaikka olo on nimenomaan tuntunut hyllyvältä ja pöhöttyneeltä. Tavoitehousut on edelleen turhan kireät käyttöön (ja pilalle venytettäväksi), mutta matka niihin on taas lyhentynyt, ne kiiltelee uutuuttaan jo ihan nurkan takana. Minulle on tullut tavaksi nämä epätoivoiset sovitussessiot varsinkin niinä päivinä kun kotona hiihtäminen ja sohvallamakailu houkuttelee sali- tai viikkotreeniä enemmän, ja silloin kun aamusta asti on tehnyt kauheasti mieli jotain extraa ja tiedän että joudun käymään vielä kaupassa. Helpompi pysyä kurissa, kun muistaa mahdollisimman tarkasti kuinka monta senttiä muffinssia vielä pullahtaa housunvyötärön päälle. Kumma juttu, mutta niitä paistopisteen muffinsseja kannattaa ohimennessään katsoa tosi tarkasti...

Ihan helvetin pitkä matkahan minulla vielä on (enkä välillä oikein itsekään tiedä minne tarkalleen ottaen olen menossa), mutta matka käy paljon mukavammin kun yrittää samalla nauttia välietapeista. Pakolla ja otsa kurtussakin voi oikein tosi päättäväinen päästä perille, mutta minulla ei ole sellaista tahdonvoimaa eikä selkärankaa. Ajattelen että elämästä pitää myös ja ennen kaikkea nauttia, ja on täytynyt etsiä oikeaa polkua jossa kohtuus on se tärkein asia löydettäväksi. Minulle se ainoa toistaiseksi toiminut tapa on ollut armon ja ilon kautta. Antaa armoa omille heikkouksille ja inhimillisyydelle, löytää iloa pienemmistä onnistumisista. Joinakin päivinä onnistuminen on itsensä ylittäminen treeneissä. Ja sitten on päiviä, jolloin suurin voitto on se kaupan pakastealtaaseen jäänyt lempijäätelö.

Tiedetään, löysää on enemmän kuin tiukkaa, mutta päivä kerrallaan, treeni kerrallaan, ateria kerrallaan. Armoa kropalle joka on venynyt huikeisiin suorituksiin, armoa mielelle joka sitä kroppaa on kuljettanut vääristä valinnoista toiseen ja yrittää nyt hyvittää sille vuosi(kymmen)en kaltoinkohtelua. Iloa siitä mitä on. Vasemmanpuoleinen kuva 12.10.2015 ja oikealla 15.11.2015. You do the math.